— Ei ollut muuta syytä kuin että minua oli saattamassa kotiin eräs herra, jonka kanssa hän oli kieltänyt minua seurustelemasta. Olin pyytänyt tuon herran hetkeksi istumaan huoneeseeni…
— Yöllä?
— Niin, yöllä, miksei. Oli kylmä, oli parempi jutella sisällä kuin kadulla. Silloin tuo riiviö sattui tulemaan. Itse asiassa hän oli suuttunut Marja-Lisille siitä, että hän kreivinsä kanssa oli saapunut kotiin, siitä, että kreivillinen herrasväki oli rutiköyhää - ei linnaa, ei metsästyspuistoa, ei mitään! Jollekin piti kostaa ja minähän olin siihen sopiva!
— Mikset sitten ole kirjoittanut tästä kaikesta mitään isällesi?
Mairen kaunis kalpea pää vavahti uhkamielisesti.
Klap-klap-klap-klap-klap…
— En tahtonut tuottaa isälle surua.
— Ja luulet, ettet ole tuottanut ja ettet nyt tuota.
— Ehkä. Tahdoin ainakin säästää isää niin kauan kuin se oli mahdollista.
Molemmat vaikenivat. Jotkut muistot tekivät työtään kumpaisessakin ja kumpikin koetti hillitä itseään. Pihamaalla hakattiin, hakattiin, klap-klap-klap…
— En pyydä sinulta mitään yksityistietoja. Ei sinullakaan ole ollut helppoa. Tuletko nyt kanssani kotiin? Kaikki me sinua siellä ikävöimme.