Maire huokasi ja asettui takaisin tuolille. Isä alkoi taasen kyselynsä. Maire vain pudisti päätään. Nyt isä uhkasi lähteä Ina Tornellin luo ja vaatia tilille häntä. Ah, Ina Tornell, koulututtavuus, aikoja sitten ohi. Isä vaikeni neuvottomana. Maire ehdotti uudelleen, että he menisivät syömään. Isä tuijotti häneen ikään kuin onkiakseen hänen sisältään salaisuuden, jota hän halusi paljastaa. Maire vaikeni itsepintaisesti.
— Elämä on roskaa! sanoi hän yhtäkkiä ja kierteli pientä jalkaansa ilmassa. — Se lupaa täyttä ja tyhjän se antaa.
Isä katsoi häneen kipeän hellästi.
— Olet nuori, vastahan olet kahdeksantoista vanha, alatte elämän uudestaan…
Maire alkoi taasen kiemurrella itseään irti.
— Isä, Jutte-setä käski minun pyytää isää kertomaan tarinan kolmesta ruususta. Mikä tarina se oikein oli? Olenko minä repinyt rikki ruusuni?
— Sano minulle, kuka hän on. Säilytän salaisuutesi, mutta sano se, rakas lapseni.
Isä pyyhki hikeä otsaltaan.
Klap-klap-klap-klap…
Mairea väsytti tämä tutkinto. Hänen oli kylmä. Kaikki oli yhdentekevää.