Isoäiti odotti kymmenettä lapsenlastaan, Mairea pappilaan. Mairehan nyt oli kihloissa, insinööri Ture Lyngin kanssa. Sulhanen kuului olevan hyvin hieno ja kaunis mies ja varakkaasta suuresta kodista. Ne olivat oikeastaan jotakin ulkomaalaista sukuperää, Lyngit. Sahoja heillä oli ja tehtaita. Olihan se onnellista, että Maire oli kihloissa. Kun on niin kaunis kuin hän, niin on paljon viettelyksiä ja vaaroja, joista eivät rumat tiedä mitään.

Insinööri Lyng — kun hänen nimeään mainittiin, nosti Miikka Koskinen päänsä sanomalehden takaa. Hänhän tunsi insinööri Lyngin, ei paljon, mutta jonkin verran. Insinööri oli tehnyt häneen erittäin hyvän vaikutuksen, hän oli tälle kiitollisuudenvelassa suuresta palveluksesta. Tapaus oli aivan satunnainen ja tavallaan harvinainen. Häneltä oli kerran ravintolassa varastettu hattu — ihka uusi hattu muuten, aivan naulakosta hänen takanaan. Juuri kun hän luulee olevansa pakotettu lähtemään kadulle ilman hattua, ilmestyy hänen eteensä hieno herra, matkalaukku kädessä. "Minulla sattuu tässä olemaan matkalakki — ehkä saan tarjota sen." Se oli insinööri Lyng.

— Kuinka rakastettavaa! huudahti Anna lämpimästi.

— Tästä et ennen ole minulle kertonutkaan. Kuinka minä iloitsen, että
Maire on löytänyt juuri hänet!

— Todella hauskaa, sanoi ruustinna, — että hän on avulias kaikille. Kas vain, että hän käy samoissa ravintoloissa kuin… kuin Mikko — vai kuinka nimi olikaan? Ehkä sinä, Anna, tahdot sulhasesi kanssa käydä pappilassa, jahka he tulevat. Arvaan, ettei Maire tule yksin. Me olemme aina hänen kanssaan niin hyvin ymmärtäneet toisemme. Tulee olemaan hauskaa nähdä häntä nyt vakaantuneena. Hän oli tietysti hiukkasen vallaton, kaunis ja tavoiteltu kun oli.

Lähtiessään poikkesi ruustinna tupaan tapaamaan Luukkasta.

— No, mitä sinulle kuuluu? Jalkoja vain särkee? Kyllä ne kesemmällä paranevat. Tottahan sinä sitten tuot pappilaan kaloja, vaalipyhät kun nyt pian tulevat. Kun saisit kuhaa. Kyllä minä sitten taas palkitsen. Näyt olevan vaatteidenkin puutteessa, ettei nyt herra pidä sinua edes vaatteissa! Oletko yhtään kuullut, ketä pitäjällä ajatellaan rovastiksi?

Luukkas ei nostanut silmiään verkosta, jota hän parsi. Hän sylkäisi ainoastaan kauas sen yli.

— Jotkut ajattelevat sitä, joka on ensimmäisenä… sitä, mikäs se nyt
taas onkaan. Jotkut ajattelevat neljättäkin. Ja jotkut sitä pappilan
Erkkiä. Mutta niitä ei ole kuin Santalan emäntä, Mattilan Kaisa ja
Leenan Kalle. Mitä pirua ne puhuvatkaan sen Erkin tyttärestä?

— Mitä? sanoi ruustinna. — Mitä hänestä olisi puhumista muuta kuin että hän on oikein kaunis ihminen ja menee pian naimisiin. Muista nyt kertoa, että hän pian menee naimisiin. Erään suuren ja hienon insinöörin kanssa pian vihitään. Toinen tytär lukee lakia — hänestäkään ei pitäisi olla mitään sanomista. Ja vanhemmasta pojasta tulee pappi. Kokonaisen talon Erkki hiljattain on lahjoittanut eräälle kansakoululle. Sehän on sadantuhannen markan lahja.