Nyt nosti Luukkas katseensa.
— Mitä pirua hän sitten siitä on lahjoittanut? Ei tarvitse minulle sanoakaan, että Kairalan Sidonian poika lahjoittaisi jotakin niinkuin jumalisessa mielessä. Jokin ajatus siinä on takana.
— Oletko hullu! huusi ruustinna. — Mikä ajatus siinä olisi takana. Aiotko ruveta pitäjällä puhumaan tähän nuottiin? Tai ehkä jo olet puhunut?
— Ei, ehei, en minä niin tyhmä ole. Ei sellaista mennä puhumaan pitäjällä. Siellä puhutaan, että pastori jumalisessa mielessä tekee lahjoituksia ja että tytär menee naimisiin. Pahinta asiassa on Vuorio, kappalainen, hänet kaikki tietävät ja tuntevat. Voi vielä koettaa sanoa pitäjäläisille: kuka on pannut kuntoon puutarhan, jollei nykyinen ruustinna ja rovasti — kenen siis pitää nauttia hedelmät, jollei omaisen? Se on selvää järkeä, sen ymmärtävät sekä piru että muijat. Mutta siinähän on se paha, että tällaisessa asiassa katsotaan muutakin kuin puutarhanhoitoa.
— Älä sinä alituisesti mainitse pahanhengen nimeä.
— Ja kenenkäs pitäisi? Hän oli kapteenivainajankin suussa aina ja alituisesti.
Luukkas sylkäisi taasen.
— Se on Tolvi se talo, jonka pastori on lahjoittanut. Pastori on myöskin tohtori, ei lääkäri, vaan jumaluusopin tohtori. Hänen sisarensa, meidän Rauha, hoitaa hänellä taloutta.
— Ovatpa ruustinnalla viikset kasvaneet. En ole sattunut näkemäänkään naishenkilöillä…
— Hävytön sinä olet!