— Mutta olisimmeko voineet menetellä toisin, kun he olivat hädässä?
— Emme kai.
Onneksi he saivat lippunsa vaihdetuiksi seuraavaan laivaan. Eivät he uskaltaneet muuttaa halvempaan matkustajakotiin, koska olivat antaneet Lyngeille tämän osoitteen, mutta halvempaan huoneeseen he siirtyivät. Miikka lähetti nyt insinöörille pitkän sähkösanoman maksettuine vastauksineen ja he alkoivat odottaa vastausta siihen. Myöskin saivat he osoitekalenterista tietää insinööri Aron asunnon ja läksivät häntä tapaamaan, saadakseen tietää, oliko tehdas joutunut insinööri Lyngin haltuun. Anna odotti kadulla, Miikka nousi kauniin kivimuurin toiseen kerrokseen.
Insinööri Aro oli ollut ulkomailla huhtikuusta lähtien, häntä odotettiin näinä päivinä kotiin. Tehtaasta ja huutokaupasta ei kukaan voinut antaa tietoja, vaikka palvelija vieraan pyynnöstä kutsui paikalle insinöörin veljenkin.
— Minä pelkään, että me olemme olleet uskomattoman naiveja ja typeriä, sanoi Miikka. — Hehän väittivät odottavansa insinööri Arolta rahaa.
Mairen antama osoitelippu kädessä suuntasivat he nyt kulkunsa pitkän kadun päähän. Anna vuorostaan meni tällä kertaa ylös ja Miikka odotti kadulla. Rouva Lyng — sellaista ei täällä tunnettu. Neiti Rauhaniemi — kyllä. Oliko hän nyt naimisissa? Oikeinko vihittynä? Siitä oli jo pari vuotta, kun hän oli asunut täällä, hänen tavaroitaan kyllä vielä oli vinnillä, olisi hyvin hyvä, kun pääsisi niistä eroon. Jotakin ompelijalaskua täällä vielä hiljan oli käytetty. Ei hän sanonut, minne täältä muutti. Jollei tavaroita pian noudeta pois, niin ompelijatar vie ne, hän uhkasi jo viimein. Lasku oli kolmattasataa markkaa.
Hiljalleen, nojautuneina toisiaan vastaan, astelivat Anna ja Miikka takaisin pitkää katua. Ulkomaanmatka, vielä eilen aivan lähellä, oli äkkiä käynyt kaukaiseksi ja saavuttamattomaksi. Siivet, jotka vielä eilen olivat kannattaneet heitä ja tehneet heidän askeleensa keveiksi, olivat pudonneet alas. Miikan mieleen hiipi outo tunne siitä, ettei hän koskaan saavuta päämääräänsä, hänen on ehkä taasen palattava konttorityöhön. Tosin ei hän sitä uskonut, järjellään hän toki käsitti, että hänen täytyy saada takaisin rahansa, mutta jokin aavistus vasaroi hänen päässään, kaiken aikaa toitottaen: et koskaan, et koskaan, et koskaan!
Uskomattoman kalliiksi kävi elämä. Joka päivä vei setelejä, vaikk’eivät he toki enää syöneet ravintolassa, vaan ostivat kotiin joka murenen ja nauttivat sen pienessä huoneessaan. Sehän olikin paljon hauskempaa.
Sähkösanoma! "Maire vaikeasti sairastunut. Tänään pannut rahat postiin.
Tervehtien Maire, Ture."
— No, katso nyt.