— Miksi te menisitte pois, sanoi hän oudon käskevänä. — Täällähän on tilaa.
Ja sitten hän, toinen silmä kiinni, alkoi kysellä lapsen vointia. Hän sai kuulla, että lapsi oli heikko ja että isä oli kuollut vapunpäivän aattona keuhkotautiin. Vapunpäivän aattona — tietysti jälkeen kello kahdentoista yöllä? Pieni herra teki tämän kysymyksen kirpeästi, ikään kuin hän olisi singauttanut suolarakeen.
— Ei, vastasi leskirouva ja hänen sisässään alkoi kiehua. — Juuri vähää ennen puoliyötä.
Hänen teki mieli sanoa, että kello löi juuri puolta kahtatoista, kun hänen miehensä raukeni pois. Mutta mitäpä se vieraisiin kuului. Ja hän puri huulensa kokoon ja päätti, että nyt hän ottaa tavaransa ja lähtee sinne, minne hänellä on lippu.
— Tyhmyri, sanoi herra Cairenius, — olisitte hiukan siirtänyt kellonviisareita, olisitte saanut yhden armovuoden lisää. Mutta sinne oli kai kokoontunut puolen pitäjän ämmät, niinkuin aina, kun on kysymyksessä syntyminen tai kuoleminen… Vai olitte ehkä yksin? Tyhmää…
Surupukuinen nainen ei vastannut mitään. Hän ihmetteli mielessään, että sama mies saattoi ruusuista puhua niin kauniisti ja näin tylysti pidellä toisen surua. Olisi ollut huvittavaa tietää, mitä varten hän toisinaan rypisti kiinni toisen silmänsä, ja oliko mitään sääntöjä, joiden mukaan hän sen teki.
— Ja nyt pitäisi lapsi sitten pelastettaman elämälle, alkoi hän taasen ärtyisästi. — Kuinka te uskallatte? Mikä teille takaa, ettei lapsi tule onnettomaksi tai tee muita onnettomaksi? Mitä perintöjä te hänelle olette antanut — en tarkoita kullan enkä hopean, vaan veren perintöjä?
Pastorinleski ei purskahtanut itkuun eikä myöskään musertunut mykkään suruun. Ei hän myöskään loukkaantunut. Tai oikeastaan hän lyhyen hetken aikana oli ollut sekä purskahtamaisillaan itkuun että loukkaantumaisillaan. Mutta hetki oli mennyt hyvin nopeasti ohi, hän katsoi pientä herraa kasvoihin ja sanoi hymyillen:
— No, ei minulle kukaan vielä ole puhunut tällä tavalla.
— Sen minä uskon, kivahti pieni herra. — Sen vuoksi, että ihmiset aina kaunistelevat, tai eivät ajattele, tai suorastaan valehtelevat. Mutta vastatkaa minulle myöskin, millä oikeudella te tahdotte tätä lasta elämään!