— Te molemmat papit, isä ja poika, tulkaa katsomaan klovneja, huusi hän ja kääntyi vielä ympäri. — Minä, Judas Cairenius, tarjoan teidät. Sovittu? Se on papeille erikoisen opettavaa.
Pienen matkan päässä asteli kivittämätöntä katua pitkin kirkkoherranleski, kantaen pientä Annaa, joka hänkin heilutti käsiään ja lauloi. Kun lapsi näki molempien setien tulevan, ojensi se käsivartensa heitä kohti ja huusi:
— Leivoset, leivoset!
Sedät juoksivat kilpaa ja lapsi joutui liikemies Montosen käsivarsille, missä hän ei painanut enempää kuin höyhen. Setä Cairenius ja äiti saivat pistää puolijuoksua perässä. Puiston päässä soi houkutteleva soitto. Hämmästyneinä kääntyivät kauppalan nuoret herrat ja naiset, ollen iltakävelyllään, katsomaan outoa kiirettä. Jonkin matkan päässä tulivat pikkutytöt Lea ja Rauha parin nuorenherran ja pappilanneitosen saattamina.
— Se on karuselli — jestapoo, se on karuselli! sanoi herra Montonen ja nosti lasta käsivarsillaan.
— Ja kauempana on sirkusteltta! huusi herra Cairenius.
— Jestapoo, onko sirkusteltta! Jos se sattuisi olemaan se Purs vai Pars, vai mikä se olikaan. En vielä ikänäni ole juottanut sellaista tyttöä kuin siellä… Tukka musta kuin piki ja valkoiset hampaat. Se puri, kun se antoi suuta, en yhtä sanaa ymmärtänyt sen kielestä… Etkös sinä, Juutas, jo saanut kylläksesi tuosta säädyllisestä seurasta! Älä hemmetissä, ei lapsi ymmärrä tällaisia asioita. Ja voinhan minä puhua siivommastikin, en minä ole juovuksissa, mutta Urho on minun poikani. Siellä saa ihminen saamarinmoisia opetuksia tuollaisessa sirkuksessa. Siellä kun yksikin klovni näytti viidentoista minuutin sisällä viittätoista eri henkeä, ja niin eri henkeä kuin baalidaamia, anoppimuoria, tallirenkiä, kokkia, diplomaattia… kerjäläistä… Hän alkoi daamina, joka puuteroi itseään peilin edessä, ja lopetti samana daamina, kun tämä karkaa rakastajansa kaulaan — ja oli kaikki neljätoista eri henkeä sillä välillä. Saakuri sentään, sillä lailla sitä pitää… Näin liikemiehelle ei löydy kehittävämpää oppimestaria kuin klovni… Jos se olisikin se sirkus Pars vai Purs… tämä… jestapoo! Mene sinä, pikkutyttö, mammasi kanssa karuselliin, tuossa noin… Setä menee ja koputtaa sirkuksen ovelle ja komentaa klovnipojat esille. Saa maksaa, sitä ei nyt kysytä… Tuossa saat sinäkin, pikkutyttö… kas noin, tuolla sinä jo ajat, niin että olet pyörryksissä…
Äiti ymmärsi, että jäähyväismaljat pahasti olivat menneet viiksiniekkaherralle päähän. Hän oli iloissaan, kun taasen piteli lapsensa kättä ja sai tyynnyttää häntä. Anna oli, nähdessään valaistun, välkkyvän karusellin ja tullessaan mahtavan soiton läheisyyteen, joutunut kuulumattoman riemun valtaan. Hän hyppeli, lauloi ja halusi lentää. Leivo oli nähtävästi hänellä esikuvana. Hyvä setä Cairenius otti häntä kiinni toisesta kädestä, toisesta piteli äiti. Molemmat tyynnyttelivät häntä. Äiti rupesi suorastaan ankaraksi.
Kaunista, kaunista oli, kauniimpaa kuin missään kuvakirjassa! Moniväriset helmiköynnökset kiiltelivät huojuen ja keinuen katossa, seinistä loisti aurinkoja ja tähtiä ja piirissä niinkuin lapset, jotka pitelevät toisiaan kädestä, tanssi uljaita hevosia, valkoisia, ruskeita, sinisiä, mustia, punaisia… Anna ojensi kätensä sinistä hevosta kohti… Se tuli, punaiset sieraimet levällään, mutta se meni ohitse. Ja hevosten välissä keinuivat reet ja joutsenet… Miksi ne menevät ohitse? Anna tahtoo sinisen hevosen selkään! Ja Anna tömisteli jalkojaan malttamattomana.
Vihdoin hevoset pysähtyivät, silmät suurina päässä ja harjat kuin vaahtopäät laineet. Anna, äiti ja setä istuutuivat joutsenen rekeen ja Anna sai käteensä punaiset ohjakset… Soitto alkoi pauhata. Anna kävi aivan hiljaiseksi ja juhlalliseksi. Ohjakset putosivat hänen käsistään, ja kun jokin kello helähti, soitto lakkasi ja kulku pysähtyi, oli hän kuin pyörryksissä, hän ei omin avuin päässyt reestä, setä kantoi hänet. Hän lepäsi raukeana sedän olkapäätä vasten. He pujottelivat ulos puuhevosten ja leikkirekien lomitse, peilipintojen joka taholta kerratessa heidän kulkuaan. He pysähtyivät puiston laitaan.