— Et siis voi huonosti?
— Mamma nyt panisi kiinni takkinsa. On niin kosteaa.
— Onko jotakin, poikaseni?
— Mitä mamma nyt joutavia…
Parhaassa tarkoituksessa mamma oli sen tehnyt, sen Erkki tiesi. Hän oli hyvä äiti, kaikki hänen huolenpitonsa tarkoitti lapsia, ei hän säästänyt työtä eikä askelia, muille ihmisille ei häneltä riittänyt rakkautta, niin kokonaan hän oli antanut sen lapsilleen. Miten onnellista olikaan maailmalta kokoontua vanhaan kotiin, tuttuun pappilaan, nukkua tutussa sängyssä, löytää joka esineen määrätyltä paikaltaan kaapeista ja säiliöistä… Kun lähestyi kotia, saattoi jo kaukaa erottaa tumman hahmon valkoista ulko-ovea vastassa: äiti siinä odotti… Tuntui kauhealta ajatella, että äiti joskus kuolisi. Ei, jokainen lapsista tahtoi kuolla ennen häntä.
— Minä panen nyt kiinni nämä napit, sanoi Erkki ärtyisästi, — koskei mamma tottele.
Äiti hymyili onnellisena. Nähtävästi hän nyt oli rauhoittunut. Outoja asioita ajatteli kuitenkin hänen poikansa näin hääiltanaan. Erkki ärtyi, kun sai itsensä kiinni tässä työssä. Tuolla alhaalla seisoi yhdessä rykelmässä iloinen seurue valkopukuisen nuoren tytön ympärillä. Tämä nuori tyttö oli hänen vastavihitty vaimonsa, jonka kanssa hän vihkimisen jälkeen tuskin oli ollut hetkeäkään kahden. Hän omisti nyt kokonaan tuon kauniin tytön — ja hänellä riitti ajatuksia muualle! Varjo oli tullut menneisyydestä ja liukunut hänen ohitseen juuri hänen hääpäivänään. Mutta oliko yhtään ihmistä, jonka menneisyydessä ei ollut varjoja? Ei. Tällainen muisto ei ollut pahimpia, sai kiittää Jumalaa, ettei ollut mitään pahempaa.
— Mamma jättää sinut Jumalan haltuun, lausui äiti yhtäkkiä hänen rinnallaan.
Jospa ei äiti olisi lausunut noita sanoja! Ne ärsyttivät Erkin uudelleen, hän ei enää lainkaan taistellut ärtymystään vastaan. Mamma oli nyt nähtävästi mielessään läpikäynyt menettelynsä ja huomannut tehneensä oikein. Ei, ei sittenkään ollut oikein toimittaa häntä pois rakastetun tytön läheisyydestä juuri silloin… Ja mistä mamma oli saanut vihiä asiasta? Joitakin juoruteitä tietenkin. Ei, se ei ollut oikein, oli tarkoitus miten hyvä tahansa. Ei ollut mammalla syytä nyt käydä rauhalliseksi, ei ollut oikealla tolalla sekään voitto, josta näissä häissä niin oli iloittu. Janne-sedän voitto oli onneton voitto, jutussa oli vannottu väärin, ostettu ihmisiä, ja hän itsekin, Erkki — etteihän vain hänkin olisi tehnyt itseään syypääksi väärään todistukseen…
Mutta tämä ilta ei ole tällaisia ajatuksia varten. Hän ei enää tahdo ajatella mitään ikävää eikä hän ajattele. Hääiltanaan on ihmisellä oikeus olla onnellinen, hääjuhlissa oli Kristuskin kerran läsnä, varmaan hän oli iloisena iloisten joukossa. Jälkeenpäin tulkoot huolet… Erkki koetti korottaa ajatuksensa Jumalan puoleen. Hän ei löytänyt rukousta, joka olisi lohjennut hänen omasta sisimmästään, hänen mieleensä tuli vain raamatunlauseita ja niitä hän saneli perätysten. "Kun Herra mua paimentaa… Minä olen tie, totuus ja elämä…"