Aino kosketti kädellään miehensä niskaa. Hän oli hiukkasen laiha,
Erkki-kulta. Hänen täytyi kesällä voimistua… Niin, niin… sinä kulta!

Ulkomaalaisen naisen harsohuivi oli tarttunut kiinni jonnekin lukkoon. Kun hän kääntyi sitä irroittamaan, katsahti hän taakseen. Se oli kaunis nainen ja omituisen sulavasti se liikkui… "Eilen tavattiin kansakoulunopettaja Albert Ahola hirttäytyneenä huoneessaan Tolvin kansakoulussa…" luki Aino tärisevästä paperista. Albert Ahola hirttäytyneenä… Albert Ahola…

— Herrasväellä on valmista.

Erkki nosti päänsä sanomalehden takaa, kiitti, kääri kokoon lehden ja nousi. Käsi nuoren vaimonsa olkapäällä johdatti hän hänet vaununosastoon, missä vuoteet olivat valmiina, heidän juhla-ateriansa pöydällä, matkalaukut ja kukkaset ylhäällä verkossa. Erkki veti ovet kiinni. Nyt saattoi sulkea. Hän sulki huolellisesti. Aino istui kumartuneena alemmalla vuoteella. Erkki ei huomannut, että hän oli hajamielinen, vaan kallistui häntä kohti ja veti hänet puoleksi pitkälleen syleilyynsä.

— Kuule, sanoi Aino, — huomasitko sinä lehdistä kummallista uutista. Joku Albert Ahola, kansakoulunopettaja, on tavattu hirttäytyneenä huoneessaan. Voisiko se olla meidän Ahola?

Erkki heräsi silmänräpäyksessä ja he alkoivat etsiä lehdestä. Ei saattanut olla mitään epätietoisuutta henkilöstä. Uutisessa mainittiinkin vainajan epäilemättä tehneen surullisen tekonsa sen johdosta, että hänet tunnetussa riitajutussa liikemies J. Montosen ja Tolvin kansakoulun välillä oli tuomittu vankilarangaistukseen.

Jos nuori rouva olisi aavistanut, minkä vaikutuksen uutinen tekisi, niin ehkäpä hän olisi piilottanut lehden tiedonantoineen toiseen päivään. Erkki joutui suunniltaan. Ensin hän vain voihki ja paineli ohimojaan, kokonaan huolimatta Ainon hellyydenosoituksista. Sitten häneltä pääsi sanatulva.

— Epätoivoissaan hän on sen tehnyt, onneton mies. Hän on menettänyt uskon oikeuteen, ainoaan mitä hänellä, köyhällä miehellä, oli. Se on tehnyt hänet sekapäiseksi. Ajattele, että hän koko ikänsä oli opettanut tuossa koulussa, lahjakirja oli tehty suureksi osaksi hänen ansioittensa perusteella…

— Mutta eikö voi ajatella, että omantunnon vaivat ovat saattaneet hänet epätoivoiseen tekoon? yritti Aino, painaen päänsä miehensä olkapäätä vasten.

Erkki ei kuunnellut häntä.