— Kuinka sinun isäsi saattoi… kuinka hän saattoi johdattaa tuon kunnollisen miehen sellaiseen epätoivoon… Ja minä, minäkin, onneton, olen ollut siinä mukana. Olen ehkä kantanut väärän todistuksen häntä vastaan. Minähän en ollut nähnyt hänen kirjoittavan nimeään — sinä olit sen nähnyt ja minä annoin todistukseni sinun näkemisesi perusteella.
— Mutta Erkki, näithän sinä sen, mehän seisoimme yhdessä… Ja sitä paitsi: ethän sinä ole tehnyt valaa, eihän siis tuo sinun todistuksesi ole mitään vaikuttanut…
— Sinun on turhaa minua lohduttaa. Oi Aino, minä en saa enää rauhaa, en missään, en koskaan. Minä olin sinuun rakastunut, minä kuvittelin todella sinun olkapääsi yli katsoneeni vanhukseen, mutta itse asiassa minä näin vain sinun poskesi, sinun profiilisi.
— Sinä kuvittelet tuon kaiken, sinä näit opettajan kirjoittavan, minä vakuutan…
— Aino, älä vakuuta, olet jo liiaksi minulle vakuuttanut… Mitä sinä tänään ajattelit, kun sanoit tuolle vieraalle rouvalle, että olin puhunut sinulle hänestä: mitä sinä ajattelit? Enhän minä ollut puhunut…
— Mutta Erkki… sinähän kohtelet minua kuin mikäkin tutkintotuomari. Etkö nyt ymmärrä, että osoitin tuolle tuttavallesi kohteliaisuutta… ja että halusin olla hyvä sinullekin juuri sen tähden, etten tahtonut sinulle kostaa. Minusta tuntui, suoraan sanoen, että olisit joskus voinut minulle mainita tuollaisesta pappilasta, missä olit ollut… Se pastorska kohteli sinua kuin läheistä tuttavaa.
Erkki istui kumarassa, pää käsien varassa. Kun ylempi vuode oli alhaalla, eivät he voineet istua suorassa. He olivat kuitenkin niin kiihdyksissä, etteivät he tulleet ajatelleeksi tätä epämukavuutta.
— Sinä olet oikeassa: minun olisi pitänyt puhua sinulle tuosta pappilasta… ja sinun, sinun ei olisi pitänyt sanoa, että olin sinulle kertonut, kun kerran en ollut sitä tehnyt. Se oli valhe.
— Mutta nyt sinä harjoitat hiuksenhalkaisua. Tietenkin minun piti olla hänelle ystävällinen. Miltä se olisi näyttänyt tuon vieraan ihmisen silmissä, jollen olisi mitään hänestä tietänyt…
— No niin, no niin… Opettaja on kuollut, se tosiasia pysyy. Emmekä me voi häntä puhdistaa. Kuinka sinun isäsi saattoikin… En ymmärrä muuta kuin että minä koetan puhua hänen haudallaan. Niin, todella, sen minä voin tehdä! Minä lähden hautajaisiin ja puhun.