— Mutta rouva senatorska…! Pitkäkyntisiä, sarvet päässä, veressä oudot intohimot, jotka ovat vaaralliset yhteiskunnan turvallisuudelle… Katsokaas: kaikki palaa…
He tuijottivat toisiinsa kumpikin penkiltään, kädet torjuvassa asennossa ja peräytyen toisiaan ikään kuin, vanhan herran kuvaamana, jokin ilmestyskirjan peto olisi astunut heidän välilleen näyttämään itseään.
— Mutta… herra Cairenius…
— Niin, rouva senatorska, varmaan on jossain menneisyydessä ollut aivan tämäntapainen keskustelu kuin meillä nyt: se on ehkä suoritettu päreen ääressä jossain pirtissä jonkun kehräävän eukon ja jonkun nuuskaisen kulkurimiehen välillä. Ja nuo likaiset ihmiset ovat olleet meidän esivanhempiamme.
Keskustelu, jonka senatorska heidän huvinsa vuoksi oli aloittanut, oli yhtäkkiä käynyt niin kaameaksi, ettei hän tahtonut löytää omaa nauruaan, naurua, jolla hän seuraelämässä pelasti kaikki tilanteet ja joka hänen tuttavapiirissään oli suorastaan kuuluisa.
— Hyi teitä! kuiskasi hän. — Jumalan tähden: vainoatteko meitä Montosia? Miksi sen teette? Eikö teillä ole ensinkään inhimillistä sääliä…?
Tässä sai senatorska takaisin naurunsa. Hänen kuuluisa naurunsa oli käheä ja sihiseväinen. Pieni herra veti hänkin kasvonsa irvistykseen, jonka tarkoitus oli esittää naurua.
— Rouva senatorska laskee leikkiä. Olen kai ymmärtänyt oikein: olette kai kristitty ihminen. Eikö sääli ole kristittyjen Jumalan töiden paikkaamista ja parsimista? Eikö kristittyjen Jumala tiedä, mitä hän tekee?
Tuntui siltä kuin ei senatorska olisi jaksanut jatkaa. Hän nauroi ja löi hansikkaillaan tohtorin muodottomia sinipunervia käsiä, joita tämä piteli polvillaan ikään kuin nähtävinä.
— Teidän olisi pitänyt ruveta näyttelijäksi, herra Cairenius!… Te olisitte ollut mainio shakespearelainen narri. Te olette runoilija, varmaan kirjoitatte runoja. Tunnustakaa pois, olemmehan nyt sukulaiset… Sidonia on teistä kertonut niin paljon, esimerkiksi, että te olitte valmis lääkäri, mutta ette voinutkaan nähdä haavoja… Minä ymmärrän sen, minäkään en voi nähdä haavoja. Kuulkaa, ettekö te aio julkaista runojanne, olen varma, että ne saisivat erinomaisen arvostelun. Meillä on ystäviä, Ruuprehtilla ja minulla, sanomalehtimaailmassakin…