— Niin. On.
— Ja sanoo, ettei lähde mukaani?
— Niin.
Nuori neiti katsoi vierasta suoraan silmiin, puna poskilla. He vaikenivat.
— Eikö olisi mahdollista, alkoi pieni herra, — että minä saisin mukaani myöskin sen pikkutytön, joka niin iloisena juoksi täällä… Heidän olisi molempien hauskempaa… Hankkisin hyvän hoitajan…
— Tätimme ottaa hänet.
Nuori neiti taisteli kyyneliä vastaan ja pidätti sanat, jotka pyrkivät esiin. Jutte-herra ymmärsi, mikä taakka lepäsi hänen hartioillaan: talon hoito, lapset, kaikkien epävarma tulevaisuus… Ei mitään ajatusta omien taipumusten tai mielihalujen kehittämisestä. Ehkäpä apulainen vielä lisäksi vaivasi häntä lausutuilla tai lausumattomilla tunnustuksillaan. Mutta yöt mahtoivat hänelle olla suloiset päivän huolten ja raadannan jälkeen. Tyttö oli kuin laulu, joka ei saa soida, niin vaalea, niin sisään kääntynyt. Ja samalla hän oli kuin jännitetty jousi, täynnä salattua voimaa.
— Minä luulen, että aamiainen on valmis, sanoi hän ja astui takaisin ruokasalin ovelle.
Istuttiin pitkän soikean pöydän ympärille. Apulainen istui vastapäätä neitiä. Hänkään ei ollut mikään kaunis mies — ruma Jutte-herra pani sen merkille. Kolme paikkakunnan emäntää oli sijoitettu apulaisen ja neidin välille, joku mies oli tullut nuoren pastorin mukana kansliasta ja istui Jutte-herran toisella puolella. Pieni tyttö, vanhin niistä, jotka olivat leikkineet ulkona, yllään puhdas esiliina, tarjoili leipää. Annaa ei ollut eikä muitakaan lapsia. Puhuttiin ruustinnan sairaudesta. Toisten mielestä hän oli käynyt kovin huonoksi, toisten mielestä hän oli paranemaan päin. Muuan laiha hintelä emäntä rupesi voivottelemaan sitä surkeutta, että lasten piti joutua hajalleen maailmalle. Että kuinka taivaallinen Isä voikaan sellaista vaatia…! Hän pyyhki kyyneliään hihaansa ja huivinnurkkaansa… Toinen emäntä tiesi, että joku mies eilen laivassa oli kuollut. Tohtorinna siitä oli kertonut. Hän oli pimeässä joutunut istumaan aivan ruumiin viereen ja kovasti pelästynyt. Pieni vieras herra pöydän toisella puolella ikään kuin heräsi äkkiä ja katsoi emäntään, toinen silmä kiinni. Hän ei sanonut mitään.
— Tohtorinna sen kertoi, sanoi emäntä, punastuen vieraan läpitunkevasta katseesta.