* * * * *
Muutamana päivänä ennen joulua saivat he lyijykynällä kirjoitetun kirjeen äidin käsialaa. Paperi oli vahvasti desinfioitu ja Aina Nieminen oli täyttänyt päivämäärät sitä varten varatulle tyhjälle tilalle.
Rakas lapseni!
Lapseni jalo hyväntekijä!
Kun nämä rivit tulevat perille, on äiti saapunut isän luo. Äiti kuoli 18 p:nä joulukuuta. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin kaikki muu teille annetaan. Annan äiti siunaa tohtoria ja suutelee rakasta lastaan.
IV
Monta viikkoa oli lapsi kumean kivun vallassa, nukkui itkuun, heräsi äänetön kysymys silmässään ja kärsi päivän päästä päähän. Kerran hän heräsi kuin hyvin pitkästä unesta ja näki sänkynsä valkeiden säleiden lomitse lempeän valon ympärillään. Valo värisi ja loimusi, oli kaunista, hän oli iloinen, hän hypähti pystyyn. Ja seisten lämpöisessä vuoteessaan, kädet sängyn laitaa vastaan hän katseli ja muisti, että oli kielletty putoamasta.
Hän ei putoa. Hän on jo suuri!
Uunissa oli tulta, ulkona hämärsi vielä ja puut torkkuivat polvia myöten lumessa. Lunta oli myöskin niiden hartioilla, aidalla ja jäällä. Mutta huoneessa ikkunalla helotti vihreä kukka ja pienet tuolit, sohva ja pöytä seisoivat ystävällisinä pitkin seiniä. Siellä oli myöskin kaappi, yhtäkkiä hän muisti, että oli saanut sen silloin, kun joulupuu oli ollut hänen vuoteensa luona, ja että kaapissa oli kahvikuppeja. Ne olivat niin pienet, että Salli saattoi juoda niistä. Salli istui sohvassa. Hänellä oli uusi puku. Hänen kanssaan oli kaksi muuta nukkea, jotka olivat tulleet joulupuun aikana. Heillä ei vielä ollut nimeä. Anna veti jalkansa lämpöisistä peitteistä, nosti sen yli sängyn laidan, asetti taitavasti varpaat säleiden väliin ja tuli lattialle.
Hän hyppeli vuoroin toisella, vuoroin toisella jalallaan, nosti kätensä korkealle kattoa kohden, hyppeli molemmilla jaloillaan yhtaikaa ja nauroi. Katossa oli lamppu ja siitä riippui punainen kukka. Ei ylettynyt siihen, vaikka olisi kuinka hypännyt.