— Hämääntyvät, sekaantuvat, menevät poikki…
Lapsi katsoi pitkään ja aavistellen.
— Hämääntyvät, sekaantuvat, menevät poikki, toisti hän.
Varmaan Lottasaarilta oli hämääntynyt, sekaantunut ja mennyt poikki.
Anna asettui penkille.
Kissat hyppäsivät toistensa syliin ja alkoivat painia ja kieritellä aurinkoisella polulla hangessa. Anna ajatteli elämän lankoja. Varmaan ne juoksivat jossakin ulkona, kultaisilla renkailla kiinnitettyinä taivaanlakeen. Siellä ylhäällä olivat isä ja äiti. Anna piti vastaan, etteivät kyyneleet tulisi. Yksi verenpisaran nuppu oli aukeamaisillaan. Miksi sitä sanottiin verenpisaraksi? Mörri juoksi ikkunan alle ja katseli. Miksi sen silmät olivat vuoroin vihreät, vuoroin keltaiset. Yhtäkkiä lapsi hätkähti.
— Lottasaar, Anna näkee elämän langat.
— Ei lapsi niitä näe, ei yksikään ihminen tiedä, mikä hänen edessään on. Ainoastaan Jumala tietää.
* * * * *
Luukkas, setä ja Anna tekivät kelkkamäkeä rannalta jäälle. Ylhäällä korotettiin maata ja alhaalla alennettiin. Mäki tuli Annan huoneen ikkunoiden alle. Kaikki olivat kovassa työssä. "Sitten nukutaan hyvin", sanoi setä ja juoksi hakemaan nuoraa. Piti mitattaman, että tulisi suora rata. Kahden puolen kohosivat lumivallit, kelkka ei päässyt vikuroimaan minnekään.
— Kyllä sinun vuoksesi on talo pantu nurin, sanoi Luukkas. — Mikähän sinä luulet olevasi? Et ole edes tätä Caireniuksen sukuakaan, niinkuin pappilalaiset. Mutta älä sinä luulekaan, että herrojenpäiviä aina kestää — pappilalaiset tämän rikkaan Jutte-herran perivät, se on niiden eno.