— Aina. Siitä asti kuin setä tuli kotiin olemaan ja heitti pappis- ja tohtorinlukunsa.
Anna pysäytti rukin, helisti käämikoppaa, tuli penkille ja katseli kukkivien pelargonien lomitse ulos. Eikö lennellytkin kärpänen auringossa ruudun takana! Ja rannassa olivat pajut jo valkoisinaan kissoja. Tiet kohosivat yläpuolelle jään pintaa, viime seitsemäntenä päivänä oli jo joku isäntä kirkkotiellään ajanut sulaan.
— Eikös Anna muistakaan, mikä on seitsemännen päivän nimi? kysyi
Saarlotta, vaihtaessaan sukkulaan käämiä.
— Sunnuntai eli pyhä, vastasi lapsi. — Setä sanoo "seitsemäs päivä".
— Niin, setä ei sano pyhä eikä sunnuntai.
Saarlotta huokasi.
— Anna tahtoo myöskin sanoa "seitsemäs päivä"! Setä on kaikkein paras ihminen!
Lapsi huusi sen kiihtyneenä. Saarlotta huokasi. Molemmat vaikenivat.
Riikka ja Musti tulivat tupaan.
— Nyt päästään pappilaan ristiäisiin, tiesi Riikka. — Erkille, nuorelle pastorille, on syntynyt tyttö. Kai meidän herraa taas käydään pyytämässä kummiksi.