— Anna sellaisille, jotka tarvitsevat.
Setä pusersi lapsen kättä ja hänen silmänsä sulkeutuivat. Hänen sisässään kävi sanomattoman onnelliseksi ja valoisaksi. "Niille jotka tarvitsevat."
— Minulle myös, sanoi Anna.
Jutte katsoi hämmästyneenä.
— Mutta tarvitsetko sinä jotakin?
— Paremman suruhameen. Se oli huono jo silloin kesällä.
Setä silitti taasen Annan käsivartta.
— Mutta mitä sinä tekisit suruhameella, suretko sinä vielä sillä tavalla kuin silloin ensin?
— Pitääkö surra, jos käy suruhameessa?
— Pitää tietysti.