Salin läpi tultiin pieneen huoneeseen, missä Aino-täti ja hänen pieni lapsensa makasivat. Se oli tyttö, se oli kaunis lapsi. Lea ja Rauha menivät ja suutelivat sitä. Myöskin Anna sai suudella sitä. Se kiperteli pieniä käsiään ja aivasteli. Täytyi nopeasti panna ovi kiinni. Sängyn jalkapäässä kuiskailtiin. Siinä seisoi kaksi tätiä.
— Hän ei siis tule katsomaan lasta? Hän ei siis suostu rupeamaan kummiksi? Minkä vuoksi hän sitten on tullut tänne? Menköön minne pippuri kasvaa. Jesta kuinka olen suuttunut hänelle.
— Pienillä padoilla on niilläkin korvat. Ollaan hiljaa, ettei tyttö kuule. Ainon täytyy tulla järkiinsä — minkä vuoksi hän välttämättä tahtoo enoa kummiksi?
— Jesta sentään, hän on inhottavin ihminen maan päällä! Heittäköön rahansa vaikka kaivoon, minä vain en enää kumartele häntä!
Anna ymmärsi heti, että he puhuivat sedästä. Hän oli juuri huutamaisillaan heille, että setä on paras ihminen maailmassa, kun setä ja rovasti astuivat sisään. Tädit eivät hävenneet eivätkä tulleet hämilleen, toinen heistä meni ja tarttui kovin ystävällisesti sedän käsivarteen. Setä oli niin pieni rovastin rinnalla. Rovastia täytyi pelätä. Mutta hän hymyili ystävällisesti Aino-tädille ja pikkulapselle ja kaikki rupesivat puhumaan sen tulevasta nimestä. Ehdotettiin monta nimeä.
— Minä olen luvannut, että Hellä-täti saa antaa sille nimen, sanoi nuori äiti.
— Sillähän on hirvittävät kynnet, huomautti Jutte-setä. — Aijai, kyllä se vielä tulee kynsimään, jahka ehtii.
Itse rovastikin pisti sormensa pikkulapsen käteen ja antoi sen pusertaa. Ihmeellisen paljon voimia sillä oli tuollaisella lapsella.
— Noo-noo-nono-nono, too-too-totototo… poo-poo-popopopo, kultaseni, kymmenes lapsenlapseni, puheli ruustinna..-. Se on pikkuasia, minkä nimen sinulle antavat, too-too-totototo, kunhan sinusta tulee onnellinen ihminen. Too-too-totototo, poo-poo-popopopo, Jumala siunatkoon minun kymmenettä lapsenlastani.
Kuiskina täytti huoneen. Lapsi nukkui, kaikki idut hänessä, kaikki taipumukset, hyveet ja paheet, perinnöt sukupolvista sukupolviin, kaikki nukkui. Hän oli vielä hiljainen ja avuton, hänen unensa oli syvää ja hyvää. Jutte seisoi ja katseli häntä toisella silmällään. Hän on vielä puhdas, ajatteli hän. Parasta olisi kääntää hänet takaisin sinne, mistä hän on tullut.