TAPANI, AHOKANGAS, VEIKKOLIN. Mutta…
MATTILA (keskeyttää kiivastuen). Minä en myy tilaani, siinä sen kuulitte. Vaikka uutiset Helsingistä pahenemistaan pahenisivat, vaikka vesi nousemistaan nousisi, vaikka te kaikki koko kylästä lähtisitte Amerikkaan, niin minä en liiku. Ei yötä niin pitkää ettei päivää perässä. Totuus ei pala tulessakaan. Tässä olen nähnyt parempia päiviä, tässä tahdon ottaa vastaan huonommatkin. Nyt sen tiedätte: minä en myy tilaani. (Astuu pari askelta ovea kohti, kääntyy tyynempänä.) Selma, pane ruokaa pöytään, minä lähden nyt saunaan.
(Kaikki jäävät vakavina seisomaan. Veikkolin karistelee tuhkaa paperossistaan, vetää korskeilevasti esiin kellonsa, jotta perät näkyvät ja ottaa turkkinsa. Anna ja Selma ovat sylitysten, itkevät. 'Esirippu lankee).
TOINEN NÄYTÖS.
(Mattilan pihamaa. Oikealla edessä tuparakennuksen kuisti, vasemmalla aittoja, aita, portti. Perältä näkyy kesäinen maisema. Mattila istuu kuistilla, paitahihasillaan, suurisankaiset silmälasit päässä, suuri virsikirja kädessä, Selma kesävaatteissa ja Lauri, nimikään paitahihasillaan, istuvat portailla. Esiripun noustessa laulavat he viime säkeitä virrestä "Jo joutui armas aika". Virren loputtua peittävät kaikki hetkeksi kasvonsa, Mattila kirjaa vastaan, jonka jälkeen hän ottaa silmälasit päästään ja laskee ne kirjan päälle.)
MATTILA. On se taivas joutuisa töissään. Kuka tätä olisi uskonut viikko sitte! Kun teki niin korean kesän, oikein vanhanaikaisen kesän! (Nousee, astelee aidalle.) Totta totisesti, ruis menee tuossa tuokiossa tähkään.
LAURI (oikaisten nurmelle). Huhhuh kun on vari! Vieläkö tekee mielesi
Amerikkaan, Selma!
SELMA. Enhän minä sinne ole aikonutkaan. Itsehän sinä sinne tahdoit.
LAURI. Jaa minäkö? Joka aina olen pitänyt Suomea parempana kuin paratiisin yrttitarhaa. Minua et saisi Amerikkaan, vaikka korennolla koettaisit ajaa.
SELMA (naurahtaen). Totta kai, nyt kun kesä tuli.