ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
(Mattilan tupa, tavallinen, siisti talonpoikaishuone: penkit pitkin seiniä, perällä oikealla pöytä, jonka edessä rahi, keskellä peräseinää ovi, vasemmalla edessä avoin liesi, jossa rovio hiiltyy, ikkunoita. Mattila ja Ahokangas istuvat pöydän ääressä. Selma tarjoaa heille kahvia, sitte palatakseen lieden ääreen, jossa Anna seisoo, miesten puhetta kuunnellen. Lauri veistelee, istuen penkillä oikealla. Kaikki ovat arkivaatteissa.)
MATTILA. Kyllä se nyt pimeältä näyttää. Veden alla ovat kaikki vainiomme, karjanruoka lopussa, eikä kesää kuulu, vaikkei ole kuin viikko juhannukseen.
AHOKANGAS. Ja vielä ottivat meiltä sanomalehden, jotta pitää vallan kuin säkissä elää. Maksettu oli vuoden loppuun asti, mutta vahingonkorvauksesta ei ole puhettakaan.
ANNA (Selmalle, matalalla äänellä). Mene nyt sanomaan se isällesi.
Kerranhan se kumminkin on sanottava. Sinun olisi heti pitänyt hänelle
ilmoittaa, ettet aio jäädä tänne Suomeen kuolemaan nälkään, kun
Amerikka antaa leipää yllin kyllin.
SELMA. En ole saanut sitä sanotuksi.
ANNA. Jollet sinä sano, niin sanon minä.
SELMA. Ei, ei. Kyllä minä itse, kunhan jäämme kahdenkesken.
MATTILA. Se tässä sentään eninten panee ajattelemaan, että nuori kansa kaikki Amerikkaan lähtee. Tämäkin kylä on vallan villissään. Ei meidänkään poikiamme enään mikään olisi pidättänyt, kaupunkiin piti lähdettämän mullikkaa vaihtamaan matkarahoiksi.
AHOKANGAS. Lähteäpä on päättänyt meidänkin Antti.