(Kaikki nauravat.)
1:N POIKA. Ette arvon taitanut ehtiä rukkianne polttaa?
LEENA. Rukkianiko? Polttaakko? Enhän toki! Jonka mä vallesmannin rouvavainajalta sain ja joka onkin sellainen rukki, ettei niitä enään tähän mailman aikaan tehäkkään.
LAURI. Mutta Leena ei tiedä, että täällä tänään on monenkertaiset juhlapäivät. Paitsi että nämät kaikki nyt ovat palanneet Amerikasta kotiin, niin vietetään täällä vielä kihlajaisia…! Mutta Selma, missä minun saappaani ovat?
SELMA (nauraen). Tuvassa, tuvassa. (Lauri lähtee tupaan.) Niin, Leena, onnitelkaa nyt!
LEENA (Niiaa. Makeasti). Jaa, jaa, kuinka korea pariskunta siitä tulee. Onnea nyt vaan hyvä Jumala antakoon!… Johan siitä koko kylä puhui, että niin ne ovat kuin toisilleen luodut. Koskas sitte häät vietetään?
SELMA. Ei nyt vielä tiedä.
ANTTI. Tiedetäänhän se. Syksyllä.
LEENA. Jaa, jaa, vai jo syksyllä!
(Mattila yskäsee, astuu juhlallisesti esiin. Lauri, saappaat jalassa, törmää tuvan portaille, mutta seisahtuu, nähdessään isänsä.)