MATTILA. Rakkaat ystävät! Jo joutui armas aika ja suvi suloinen… Vielä viikko sitte asui meidän joukossamme halla ja pakkanen ja vedet tekivät tuhotöitään. Vielä eilispäivänä asui meidän rinnoissamme vilu, ja paha henki houkutteli luopumaan isänmaasta ja etsimään onnea muualta. Mutta aurinko alkoi meille loistaa, vedet kuivuivat, vainiot alkoivat vihannoida, rinnoista suli halla ja tänään olemme kaikki valmiina eteenpäinkin tekemään työtä synnyinmaallemme. Se on oikein. Kiitos Jumalalle, joka niin käänsi meidän sydämmemme ajatukset oikeuteen niinkuin hän vesiojat johti pois vainioiltamme. Täällä Suomessa olemme nähneet onnea, täällä tulee meidän kärsivällisesti kantaa vastoinkäymisenkin päivät.
Sillä vastoinkäymisiä meillä on edessämme, Jumala yksin tietää, miten paljon. Meidän vapauttamme uhataan. Amerikkaan, vapauden maahan sentähden monen mieli palaa. Mutta meidän täytyy jäykkinä seisoa alallamme, tehdä henkemme vapaaksi, s.o. poistaa itsestämme kaikki mikä on pimeää ja pahaa. Silloin totisesti vapaat olemme ja silloin eivät mitkään mahdit meitä kaada.
(Hetken äänettömyys.)
LAURI (portailta). Ja mitä jos nyt pistettäisiin hiukan tanssiksi, koska tässä on niin moninkertaiset juhlat. Niinhän teaatterikappaleissakin aina kihlajaiset päättyy…
MATTILA (vakavasti). Ei, poikaseni. Ei ole nyt tanssin aika. Säästetään tanssi iloisempiin päiviin. Mutta jos te laulaisitte. Vaikkapa sen "Maamme laulun".
(Tytöt ottavat ääntä, pojat paljastavat päänsä, kaikki alkavat laulaa.
Yleisö yhtyy. Esirippu lankee.)