VIII
Matariston torppaa Karilan rusthollin maalla asui jo kolmatta miespolvea sama suku. Jokin vuosi sitten, kun palstoittamisen virtaus kävi yli Suomen, oli torppa erotettu palstatilaksi. Karilan nuori isäntä itse sitä oli ehdottanut. Ei vanhassa Mataristossa olisi ollut miestä siihen, hän oli ilottoman raadannan mies, vanhan kansan juurta. Eikä nuori Karila, Angervon veli, ryhtynyt palstoittamiseen niin paljon sisäisestä kutsumuksesta kuin siitä syystä, että joka päivä luki sanomalehdestään palstoittamistoimenpiteistä ja oli ruvennut ajattelemaan, että olisi mukavaa, jos jonakin päivänä lukisi omankin nimensä samantapaisten toimenpiteiden yhteydessä. Niin pienet ajatukset saattavat antaa ihmiselle aihetta tärkeihin tekoihin. Mutta nämä ovat vasta viime aikain tapahtumia.
Torppa oli kylässä, valtamaantien varrella, alla järven lahti, josta läksi juoksemaan joki. Parin kilometrin päässä teki se putouksen ja käytti sahaa. Sahalle vietiin Mataristosta maito. Ei sitä ollut enempää kuin että lapset vuoronperään kantoivat sen. Kaupunkiin oli kahdeksantoista virstaa ja kun rautatie rakennettiin, kävi kylä vilkasliikkeiseksi. Paikkakunta oli viljavaa, työansioista ei ollut puutetta.
Mataristossa oli elossa kahdeksan lasta, neljä tyttöä ja neljä poikaa. Kahdenkymmenen vanhana oli äiti tuotu torppaan. Hän kuului pitäneen naapuritalon pojasta ja poikakin hänestä, mutta erisäätyiset kun olivat, eivät he tietenkään ajatelleetkaan yhteenmenoa. Vanhukset elivät vielä Mataristossa. He elivät kauan, Matti muisti molemmat varsin hyvin. Mummo kutoi sukkaa ja liekutti samalla kehtoa. Hän istui aina maantienpuoleisen ikkunan alla tuvassa. Koko hänen loppuelämänsä kului sen ikkunan alla. Hän säästi tavallisesti sokeripalan kahvikupistaan lapsille ja se jaettiin niin moneen mureneen kuin oli pienempiä lapsia. Hän kertoi lapsille Jeesuksesta ja hän kertoi senkin, että akka toi kaupungista pienet lapset kontissa ja vei ne äidille. Jonkin aikaa lapset tämän uskoivat ja nousivat halkopinolle pitämään varaa koska akka tulisi. Mutta kerran elopellolla Manta, se roteva apuihminen, jota kiireellisenä työaikana haluttiin joka paikkaan, mutta sillä välin ei mielellään tunnustettu tuttavaksikaan, pilkkasi lasten luuloa. Ja pian he tiesivät kaikki mitä saattoi tietää.
Äiti oli vielä kotona, kun mummo kuoli. Hän sai halvauksen ja eli puhumattomana ja liikkumattomana jonkin viikon. Häntä pidettiin ruumiina riihessä ja kaikki pelkäsivät häntä. Oudolta tuntui, kun maantienpuoleinen ikkuna oli tyhjänä. Hän oli istunut siinä viisitoista vuotta.
Vanhemmat olivat uskonnollisia. Ruualle istuttaessa ja ruualta noustessa siunattiin. Viheltää ei saanut eikä laulaa. Kirkossa käytiin joka pyhä ja kotona pidettiin säännöllisesti hartaushetket. Matti muisti äidistään, että hän joskus hämärissä, kun isä oli metsässä, lankesi polvilleen itkemään ja rukoilemaan. Hän oli pitkä ihminen, hänellä oli suuret mustat hiukset, joita hän suori lieden ääressä, pistäen lähteneet suortuvat tuleen. Kerran löydettiin hernerokasta hiuskarva. Muuan Kustaa niminen mies, joka oli heillä työssä ja joka oli paha moittimaan kaikkea, otti sen esiin pahasti naurahtaen. Äiti sanoi, ettei hän ymmärrä mistä se on tullut. Silloin Kustaa veti hiuksen syliänsä myöten kuin köyttä mitatessa ja sanoi, että kyllä sen tietää, kenestä pirusta tällaisia mustia hiuksia lähtee. Äiti ei enää sanonut mitään.
Isä oli lujarakenteinen ja tavaton työmies. Lapsiaan kasvatti hän ankarasti eikä säästänyt vitsaa. Kun eivät he jaksaneet istua hiljaa hartaushetkien aikana, löi hän. Vanhin, Antti, löi kerran takaisin. Hän kävi silloin yhdeksättätoista ikävuottaan ja läksi kotoa samana iltana, läksi yön selkään. Silloin itki äiti ja käveli koko yön. Hänen tautinsa taisi silloin saada alkunsa.
Köyhästi elettiin. Maito myytiin niin tarkkaan, ettei jäänyt kuin pienimmille lapsille. Jalkineita oli yhdet yhteiset tytöillä eikä pojilla suinkaan kaikilla ollut omia. Kirkkoon lainattiin vaatteet, kun lapsia joskus vietiin sinne. Suurimman osan vuotta olivat he paitasillaan. Heidän torppansa kohdalla oli portti ja portin avaaminen tuotti lapsille ansiota. Kovaa oli vain, että rahat piti antaa isälle. Hän tarvitsi ne aina. Kerran salasivat tytöt isältä osan ansiotansa, mutta kun tuli ilmi, että he olivat ostaneet vehnästä kirkonmäellä, täytyi myöskin tulla ilmi mistä rahat olivat lähteneet ja kyllä he muistivat selkäsaunan, mikä siitä seurasi. Markkina-aikoina oli Matariston tuvassa yötä väkeä. Permannolle oli levitetty olkia ja siinä makasi miestä minkä mahtui. Toiset antoivat yösijastaan kymmenen penniä, toiset viisikolmatta ja ne, jotka joivat kahvia aamulla, viisikymmentä. Toiset menivät pois maksamatta. Isä ja äiti nukkuivat pienessä porstuanperäkamarissa, mummo, vaari ja lapset tuvassa.
Erästä Rantsu-nimistä miestä lapset odottamalla odottivat. Hän oli hänkin liikkeellä markkina-aikoina. Hän koristi itseään kaikella kiiltävällä romulla mitä tunkiolta löysi, leikkeli vanhojen kalalaatikkojen syrjistä kunniamerkit rintaansa ja kruunun päähänsä ja uskotteli lapsille tavanneensa kankaalla Mörkön. Lapset pelkäsivät häntä ja samalla hän veti heitä puoleensa. Kerran kun oli Matin syntymäpäivä, sattui heille muuan mies syöttämään hevostaan ja syömään eväitään ja antoi kaikille lapsille rintasokeria, mutta se, jonka syntymäpäivä oli, sai markan ja tämä markka oli lisäksi kiiltävä raha.
Niin suurta rahaa ei poika vielä milloinkaan ollut pitänyt käsissään. Alussa hän vain iloitsi kauniista, kiiltävästä rahasta, mutta sitten hän rupesi kuvittelemaan, mitä kaikkea sillä voisi ostaa. Varmasti taskukellon ja saappaat ja vielä jäisikin rahaa. Hän ei hetkeksikään luovuttanut markkaa käsistään ja yöllä se oli hänen päänsä alla. Suutari oli silloin heillä työssä ja lauantai-iltana piti isän maksaa hänelle. Ei ollut sopivia rahoja ja pojalta tultiin pyytämään hänen markkaansa. Isä pyysi kauniisti. Poika taisteli kyyneliä vastaan, kopeloi markan rikkinäisen takkinsa vuorin sisästä ja piteli sitä kädessään lujassa puristuksessa. Isä otti hänen kätensä ja rupesi aukomaan sitä. Markka luiskahti permannolle, poika suistui sen päälle ja sai sen kätensä alle. Isä painui kyljelleen hänen viereensä ja hänen suuri kouransa oli lapsen käden päällä, joka vapisi markan ympärillä.