— Eikös saa luvan olla paperossia.
— Ei kiitoksia. Sen kieltää koulun laki.
— Vai niin, vai niin. Helkkarin lainkuuliaisia poikia. Eikös tämä toinen herra lyseolainen — hän korosti molemmat viime sanat — kanssa lähde auttamaan toveria?
— En! nakkasi Matti järkkymättömällä päättäväisyydellä vastaan.
Vaikka itse koulutunnit odottaisivat häntä sata kertaa, niin ei hän nyt liiku minnekään! Kunhan ei vain Hiili rupeaisi pitämään tuosta miehestä, kun sillä on niin paljon rahaa. Kyllä hän nyt vartioi täällä!
Kun karjanostaja huomasi, ettei hän pääse Matista, rupesi hän pitämään pientä leikintekoa hänen kanssaan. Hän veti häntä perässään pitkin lattiaa kuin koiranpentua, joka päristelee vastaan. Hiili katsoi heidän mekastustaan oudon avoimin silmin. Vihdoin hän tuli väliin, sanoi, että Matin täytyy lukea ja sai karjakauppiaan lähtemään kaupungille.
Oli suloista totella Hilliä ja olla hänelle mieliksi. Kuinka saattoikin olla niin suloista ja onnellista! Rönkvistska ja Fredu jo nukkuivat ja pari matkustajaa kuorsasi penkeillään, kun Matti yhä istui savuavan kitupiikin ääressä kirjoittamassa. Hänen sormensa olivat musteessa ja pöydälle oli mennyt mustetta, mutta Hiili puhdisti pöydän ja varoitti vain päästämästä viholle. Hän seisoi korkeana Matin takana ja katseli loistavin silmäterin, miten poika lopetti työtään. Poika käänsi tuontuostakin silmänsä häneen kuin aurinkoon ja näytti iloisena ja ylpeänä, että kirjoitus oli tullut kaunista. Hän uskoi myöskin, ettei siinä ollut virheitä, ei ainakaan paljon.
— Etkä sinä enää ajattele sellaisia, että lopettaisit koulun ennen aikojaan. Sinusta tulee pappi!
Hänen kätensä oli pojan olkapäällä, tuttu poimu ulottui poskista leuan alle, kasvot olivat hyvänä hymynä. Poika ei saanut sanotuksi ainoaa sanaa, vaikka hänen mielensä oli täysi. Haikeat kyyneleet kirvelivät rinnassa. Hän paneutui penkilleen ja katsahti vielä pari kertaa puoliunessa Hiiliin, joka askarteli lieden ääressä.
Aamulla tuli hänelle hyvin kiire kouluun, sillä havaittiin kellon käyvän väärin. Hän ei muuta ennättänyt kuin saada vaatteet ylleen. Kun hän palasi välitunnille kotiin, oli Hiili poissa. Myrskyn jäljet tuntuivat vielä ilmassa. Rönkvistska kiroili Hillin lapsellisuutta, paukutti ovia ja puski kiukkuaan kaikkeen, mikä sattui hänen tielleen.