— Mutta tietääkö hän, että minä hänen morsiameltaan olen vienyt viattomuuden kertomalla kaikkia kauheuksia…?
Hilja kävi vakavaksi.
— Hän tietää, että me olemme puhuneet kaikkinaisista elämän asioista ja että sinä olet vienyt minulta tietämättömyyden.
— Ja tietämättömyyden mukana elämän ilon…
— Tietämättömyydessäkö sitten on elämän ilo?
— Olet oikeassa. Se on syyttömyydessä ja sinä olet syytön.
— Että sinä viitsit: minulla ei ole ollut tilaisuutta sentapaiseen syyllisyyteen. Mutta kaikesta syystähän voi päästä. Isäni sanoi, että Mestari aina seisoo särkyneen ihmisen vieressä ja katsoo lempein ja vakavin silmin ja sanoo: mene, äläkä silleen syntiä tee. Tässä samassa vuoteessa isäni makasi, tässä samassa paikassa… Sinä voit huoleti tulla papiksi, jos käsität Jumalan sellaiseksi kuin hän.
Ja Hilja rupesi kertomaan.
Heillä riitti nykyään keskustelemista ja väittelemistä loppumattomiin. Hilja kyllä muisti, ettei tämä ollut hermosairaan hoitoa, mutta Matti vakuutti saavansa mielenrauhan, kun saattoi puhua asioista, jotka vuosikausia olivat häntä painaneet ja joista koko hermostus osaltaan johtui.
Omituisesti maailma muuttui heille molemmille.