— En tiedä, — tiedän vain, ettei sitä saa kutsua rakkauden nimellä. Minä selitän heti. Meidän tuttaviemme joukossa on esimerkiksi muuan vanha pari, he viettävät jonkin vuoden perästä kultahäitä. He ovat rakastuneemmat kuin he saattoivat olla avioliittonsa ensi päivänä. Joka vapunpäiväksi toimittaa rouva miehensä ylioppilaslakin pestyksi ja kiinnittää hänen rintaansa ruusun ja mies katsoo häntä silmiin ikäänkuin juuri olisi antamaisillaan hänelle ensi suudelmaa.
— Tiedätkö, että he läpi elämänsä ovat olleet näin? He ovat aivan yksinkertaisesti palaneet loppuun. Eero Holm sanoisi, että tällainen hellyys on nuorille ihmisille yhtä luonnoton kuin keväälle keltaiset tähkät.
— Mutta mitä rakkaus sitten on, jollei juuri hellyyttä?
— Se on polttoa. Mies ja nainen sytyttävät toisensa, kun tulevat likelle toisiaan. Minä tiedän sen omasta kokemuksestani.
Hilja hätkähti ja vetäytyi vaistomaisesti kauemma. Hänet valtasi taasen halu sanoa Mataristolle, että täytyy erota, hänen täytyy etsiä toinen asunto. Heidän käsitystensä eriäväisyys on sitä laatua, ettei hän voi sitä sietää.
— Sinä olet sairas ja se tunne, josta puhut, on sairautta, pääsi häneltä katkerasti. — Jahka sinä paranet, tutustutan sinut niihin tyttöihin, joiden kanssa seurustelen, niin saat nähdä, onko nainen sellainen käärme, jommoisena sinä häntä pidät. Kuinka minä vihaan teitä miehiä, jotka alennatte naisen eläimeksi, ettekä häpeä sellaisena ottaa häntä morsiameksenne ja vaimoksenne… Ihminen on korkeampi kaikkea muuta, mies ja nainen ovat ihmisiä ja heidän täytyy olla yhdenarvoisia. Heillä on tahto, heidän täytyy tietää mitä he tahtovat ja heidän tahtonsa täytyy ohjata heidän tekojansa. Silloin ihminen on kaunis ja onnellinen, kun hän tahtoo, sanoi isä ennen.
Hilja oli puhuessaan nähnyt Matin piirteiden vetäytyvän siihen itsesyytösten epätoivoon, johon ne aina lopuksi johtuivat ja se teki hänet aseettomaksi kuten niin monesti ennen. Hänen soimauksensa ja pikkuvanhat opetuksensa muuttuivat aina lopulta lohdutukseksi ja hän oli lohdutuksissaan kekseliäs.
— Ah, kun aika kuluisi ja Armas tulisi! saattoi hän huudahtaa, — niin
Armas voisi selittää nämä asiat.
— Minä olen varma, ettei hän tule kärsimään minua, sanoi Mataristo.
— Erehdys, armollinen herra! nauroi Hilja. — Minä olen sinusta kirjoittanut niin paljon, että hän jo miltei tuntee sinut ja aina lähettää terveisiä.