— Minä tahtoisin puhua pari sanaa kanssasi, sanoi hän puoliääneen. —
Äitisi tähden, jota kunnioitan…
Hilja katsoi uhkamielisenä heitä molempia silmiin ja nousi.
— Katso, jatkoi Sylvi, — jos sinä harjoitat tätä sairaanhoitajattarentointa… noin kahdenkesken sairaasi kanssa… yhä eteenpäinkin, — niin voi helposti tapahtua, ettei sinua enää tahdotakaan tanssimaan säädyllisiin juhlatilaisuuksiin.
— Sitä parempi! huudahti Hilja palavin poskin ja seurasi rouva Forsbergia, valmiina antamaan takaisin hänellekin, jokaiselle, joka tuli häntä loukkaamaan.
Rouva Forsberg painoi hänet viereensä istumaan niin väkevällä kädellä, että hänen ranteeseensa koski.
— Jos sinä nyt olisit vieras tyttöletukka, niin saisit olla ja elää miten tahtoisit. Mutta sinä olet Elsan ystävä ja kun äitisi on poissa, tunnen minä olevani kuin äitisi sijassa. Sinä kerrot tuosta sairaanhoitajatartyöstäsi ikäänkuin se olisi luonnollisin asia maailmassa…
— Mutta se onkin! Ihminen asuu meillä, sairastuu meillä — kuka häntä hoitaisi? Minulla ei ole halua ottaa taloon sairaanhoitajatarta.
— Mutta palvelijatar… Teillähän on Maali…
— Hän on niin äreä, ei hän sovi sairasta hoitamaan…
— No, onhan sairashuoneita…