— Jos Anni todella on niin pikkumainen, että tahtoo nostaa melun tällaisesta roskasta, sanoo nyt Sylvi, — niin à la honheur!
Hilja on kaiken aikaa istunut vaiti, keikutellut teelusikkaa sormellaan ja tuntenut punan nousevan poskilleen. Täti Forsbergin sanat ovat häntä jonkin verran tyynnyttäneet, mutta nyt veri taasen läikkyy, hänen päänsä milloin painuu alas pöytää kohti, milloin nousee uppiniskaisesti ja hän tuntee, että nyt… nyt hänkin nousee ylös ja lähtee täältä. Mutta silloin kääntyy Elma Vaurio tyynesti, ikäänkuin ei mitään olisi ollut ja ikäänkuin hän ei vähääkään aikoisi loukata, Sylvin puoleen:
— Sinun veljesi on siis nyt "Maaemon" toimituksessa?
Sylvi tuntee sanoissa näkymättömän kärjen, punastuu eikä tiedä pistääkö vastaan vai ollako huomaamatta koko kärkeä.
— Onhan hän.
— Niin, ponnahtaa Britta puhumaan, — ja me omaiset tuskin enää kehtaamme katsoa ihmisiä silmiin.
Elma ei ole huomaavinaan Britan sanoja. Sylvi odottaa jatkoa ja hioo vaistomaisesti aseitaan, mutta Elma vain sanoo entiseen tyyneen tapaansa:
— Ei minulla ole sen enempää kysymistä.
— Onpa! tulistuu Sylvi, — sinä ajattelet asioita, joita et sano. Kyllä minä tiedän mitä sinä ajattelet… Sinä kai halveksit Hannesta, ehkä koko meidän perhettämme… Tunnusta pois!
Kaikki ovat vaiti ja seuraavat sanakiistaa. Elma ei heti vastaa.