— Ensin kaksi herraa. Keitä lienevät olleet. Lupasivat tulla huomenna kello kaksitoista. Sitten Elsa neiti joka käski sanoa, että tanssiharjoitus on tänään eikä huomenna. Sieltä on sitten yhtämittaa soitettu ja kysytty, eikö neiti jo ole tullut. Sitten kävi maisterin sisar, se Mariana neiti…
— No jo nyt jotakin! päivitteli Hilja.
Kyllä ne nyt Vaarnakoskella olivat sadatelleet häntä, mutta mistä hän saattaa tietää, että he muuttavat tanssiharjoituksensa! Ja mitä kummaa Marianne on tahtonut?… Hilja otti teetarjottimen ja riensi ruokasaliin.
Mataristo oli jo syönyt. Kun Hilja tuli, istuutui hän uudelleen. Hän näytti vaivautuneelta eikä katsonut Hiljaa silmiin. Hilja oli niin omissa ajatuksissaan, ettei hän sitä huomannut.
— Minä annan teille heikkoa teetä, ettei se vie untanne, sanoi hän, ajatukset Vaarnakoskissa ja tanssiharjoituksissa.
— Mahtaako se vaikuttaa, vastasi Mataristo ja katsoi Hiljan ohi.
Hän jätti toiset puolet teetä kuppiinsa, nousi ja kiitti. Kun hän teki kömpelöä, epäluuloista kumarrustaan, välähti Hiljan mieleen illan tapahtumat. Häntä samalla suututti ja peloitti ja hänen oli sääli. Minkätähden hän siellä metsässä oli paiskautunut maahan? Minkätähden hän silloin yöllä itki?
VI
Pienessä hotellissa Quartier Latin'issa on maisteri Armas Brede vuokrannut parihuoneet. Toinen on niin pieni, ettei sinne mahdu paljon muuta kuin leveä parisilainen vuode, toisessa on hyvä kirjoituspöytä ja ikkunoista näkyy suuri katu, jolla liikenne hiljenee vain lyhyeksi hetkeksi aamuyötä. Viidennestä kerroksesta ulottuu näköalaa silmänkantamattomiin asti. Miljoonakaupungin elämä tykkii siellä jännittynein hermoin, vaihtaen ääntä ja valaistusta vuorokauden aikojen mukaan.
Viereisessä huoneessa majailee nuori nainen, joka silloin tällöin soittaa ja laulaa. Ei hän soita hyvin eikä hänen äänensä ole mistään kotoisin. Armas on siksi musikaalinen, että hän kärsisi siitä, jollei tekisi työtä kirjastossa. Mutta Marie Leger on ihana nainen. Pelkästään hänen pukujaan on nautinto katsella, sillä hän ymmärtää värien musiikin. Hän käyttää rohkeita väriyhdistyksiä ja saa ne ihmeellisesti sointumaan. He tapaavat usein hotellin lukuhuoneessa ja heidän katseensa kohtaavat toisensa sanomalehden yli kuin sattumalta. Mutta vaikea on pitää koossa ajatuksia, kun Marien leimuava hiusmätäs kohoaa likeisyydessä. Hän värjää tukkaansa, se on selvää, ja taidolla, kuten hän hoitaa pienintäkin yksityispiirrettä salaperäisen vetävässä persoonassaan. Hän on arvoitus, sillä hänelle ei tule postia eikä hänen luonaan käy ketään. Hänen kotinsa on Parisissa, mutta hän asuu täällä kuin paossa. Pieni kassaneiti alhaalla antaa Armaalle nämä tiedot ja lisäksi sen, että kaunista naistakin huvittaa pohjoismaalainen oudonsointuinen nimi. Hän on kysynyt, mitä kansallisuutta monsieur Brede on.