— Mitä te painaisitte.
— Minä olen pitkä ihminen.
Tytär nosti hänet syliinsä. Veri tuli kuumasti hänen poskilleen. Hän sai sairaan ulos penkistä peräkäytävälle, mutta siinä hänen täytyi päästää alas taakkansa. Äiti tarttui kiihkeästi hänen kaulaansa ja he yrittivät taasen liikkeelle. Kellotapuli romahti alas, kellot päästivät kaamean sihahduksen, kun ne koskettivat maata. Kekäleitä ja parruja lenteli.
— Lähde, lapseni, sanoi äiti ja pudotti itsensä permannolle. — Ehkä
Jumala kutsuu minua. Mikäs minun on kuolla kirkossa. Kun menette yhteen
Pekan kanssa, niin pitäkää huolta lapsista. Ottakaa isäkin luoksenne…
— Minä en jätä teitä. Minä kannan teidät…
Mutta äiti ei enää auttanut häntä hänen ponnistuksissaan. Turhaan tytär pyyteli ja tuskitteli. Äiti vaipui rukouksiin eikä kuullut häntä. Katto tuli alas keskelle kirkkoa. Vettä vuoti pitkin seiniä. Tytär karkasi taasen ovelle huutamaan apua. Äiti jäi tuijottamaan liekkeihin ja hänestä tuntui siltä kuin hänen olisi pitänyt lähteä päästämään eläimiä tarhasta. Hänen kotinsa paloi. Väki oli ruishalmeella. Hän tiesi, että isännällä oli rahoja, mutta hän ei tietänyt, missä ne olivat. Hän ei uskaltanut lähettää lapsia luotaan. Koko sydänmaa syttyi tuleen. Hän juoksi aitannurkalle tähyilemään tielle, eikö leikkuuväkeä kuuluisi. Kipunat lensivät matkojen takaa. Katto toisensa perästä rupesi savuamaan. Tytär tuli juosten pihamaalle. Hänen hiuksensa olivat hajallaan. Hän kierteli huivia käsissään, itki ja lankesi polvilleen äidin eteen. Hän puhui jotakin, rukoili anteeksi jotakin ja karkasi liekkeihin. Äidin täytyi hänet pelastaa! Hän näki hänen hiustensa heilahtelevan liekkien keskellä. Hän tarttui kirkon penkkiin ja nosti itsensä pystyyn. Jaloissa pisteli, ikään kuin hän olisi astellut veitsenkärjillä. Hän juoksi huojuvaa maata pitkin eikä tietänyt, oliko hän Siironmaan pihamaalla vaiko kotipitäjänsä kirkossa. Hän tiesi vain, että hänen piti pelastaa tyttärensä. Hän hyppäsi palavien kekäleiden yli.
— Marjaana, Marjaana! huusi hän.
Hänen lapsensa tuli häntä vastaan. Hän oli ilmielävänä hän oli pelastettu! Äiti vaipui syvälle maahan, sitten hänet nostettiin korkealle ylös. Sen jälkeen ei hän enää tietänyt mistään.
Hän pääsi tajuihinsa maantiellä keskellä lumisia peltoja. Häntä kannettiin ja Jahanna käveli hänen vieressään.
— Pekka! sanoi hän ja painoi kädellään niskaa, jonka ympärillä hänen käsivartensa oli. — Tiesinhän minä, että Pekka tulisi.