Rovasti, joka leuka täristen oli katsellut Herran ihmetöitä seurakunnassa, nousi, ryki ja teki ehdotuksen. Koska saarna oli jäänyt pitämättä kirkossa, voitaisiin se pitää täällä. Tiedettiinhän, että Herra oli läsnä siellä, missä kaksi tai kolme kokoontui Hänen nimeensä… Lippi ja Kauniston herra, jotka halailivat toisiaan ja Jaakkoa penkillä pöydän takana, huusivat, ettei mitään saarnaa tarvittu, oli juhlallista muutenkin. Mutta heidän sanoilleen ei annettu arvoa, he keikahtivatkin samassa penkille ja heille tehtiin tilaa, niin että he saivat nukkua. Kaikki muut hyväksyivät rovastin ehdotuksen. Tuvassa hiljeni. Pappi asettui pöydän eteen ja suntio aloitti käheällä, voimakkaalla äänellä:
»Koko maailm' iloit' mahtaa.»