— Mitä, mitä tämä on? sanoi hän ankarana ja likeni ikkunaa. — Vai niin te palkitsette minun luottamukseni.
— Armollinen neiti…
— En tahdo kuulla, menkää, menkää, herra kapteeni…
— Armollinen neiti… minä…
— Täti-kulta…
— Mene huoneeseesi, Mathilda. Odota siellä rangaistusta, jonka olet niin hyvin ansainnut…
— Mutta armollinen neiti, rukoili nuori kapteeni, — minä riennän kreivin ja kreivittären luo pyytämään neiti Mathildan kättä.
— Ei, ei mitään armoa! Te olette mitä rumimmalla tavalla väärinkäyttänyt…
Siinä ei Fredrika Lovisa enää voinut pidättää itseään, vaan purskahti nauruun. He nauroivat kaikki. Eikä Yölinnun saleissa ollut kuulunut sellaista naurua sitten kun Jaakko läksi.
Tällaisia leikkejä täytyi ikävässä keksiä.