Soo-oh! sanoi Lippi ja ravisti päätään. — Soo-oh!
Hänen naisensa olivat jo polvillaan alttarin vasemmanpuoleisessa päässä. Hänen paikkansa jäi tyhjäksi. Hän astui kolisten kirkon läpi, kuuli Kerstinin tutun äänen vetelevän suloista virttä, pujotteli kiroillen kaikkien ajopelien lomitse ja alkoi kävellä kotia kohti.
Tällaista häpeää ei hän ikinä ollut kokenut, tällaista jumalatonta häpeää. Kyllä hän nyt tiesi, ettei Tolleja voinut sovittaa Jumalan edessä. Eläkööt ja kuolkoot synneissään.
Hän meni Krouviin, löi nyrkkinsä pöytään ja komensi esiin »Ukot».
PUNAISET LIPUT
Syyskesästä meni kaksi pitäjän suurta herraskartanoa vasaran alle. Muualta tulleet talonpojat huusivat ne ja ennen pitkää oli entisten asukasten tehtävä tilaa tuleville.
Pitäjän herrasväet katselivat tätä tosiasiaa silmiin, niinkuin he olisivat katselleet aasialaista ruttoa, jos olisivat kuulleet, että se oli alkanut tuhotyönsä heidän kotinurkissaan. He hakivat nyt entistä enemmän tukea toisistaan ja lohtua yhdessäolosta. Unohdusta oli vaikeampi löytää. Bellevue oli aikoinaan antanut iloa kukkuramitoin. Nyt katselivat herrat nurjin mielin yksin Svanbergia ja hänen sisartaankin. He olivat syypäät heidän köyhtymiseensä, juuri he! Herrat suorastaan vihasivat sisaruksia kotoa käsin ajatellessaan heitä. Toista oli kun he joutuivat Bellevuen ystävällisen isännän seuraan. Silloin lauhtui heidän mielensä ja he tunsivat, että Bellevue oli heidän kohtalonsa, Bellevue lumosi, vangitsi heidät, kuten nainen voi vangita miehen. Vakituista kaunaa kantoivat he Yölinnun everstiä kohtaan siitä, että hän murjotti kotonaan eikä ottanut osaa heidän iloihinsa. Hän suojeli rikkauksiaan — siitä ei ollut pelkoa, että Yölintu joutuisi vasaran alle! Varmaan hän sieltä pesästään pilkkasi heidän köyhtymistään. He vihasivat häntä eivätkä saaneet tilaisuutta lauhtua, kun eivät enää koskaan tavanneet entistä ystäväänsä.
Kun ensimmäiset kellastuneet lehdet ilmestyivät puihin, tapahtuivat herrojen suuret hirvenajot pitäjän takamailla. Tänä vuonna, jos koskaan, vaati masentunut mieli iloista menoa. Lisäksi tuli hirvenajojen muodostua jäähyväisjuhlaksi niille kahdelle kartanonomistajalle, joiden tilat olivat menneet ja joiden pian ikipäiviksi piti poistua kotoisilta metsästysmailta. Itse kierroksen teko ja hirvien ajo oli ammoin uskottu kokeneiden miesten käsiin. Svanbergin tuli pitää huolta ruokapuolesta. Edellisenä iltana saapuivat herrat ja asettuivat yöksi metsätorppaan. Unesta ei tullut paljon mitään, sillä Svanbergin herkut ja vanhat muistot houkuttelivat valvomaan. Kuitenkaan ei mieliala päässyt kohoamaan koko siihen kylläisyyteen, mihin se pahnoilla pystyvalkean ääressä saattoi kohota. Mukaan oli päässyt outo aines, joka ei ottanut sulautuakseen. Se oli Kauniston herran nuori vävypoika. Hän tahtoi, että nukuttaisiin ja lausui varoituksen sanoja ylensyömistä ja juomista vastaan. Lisäksi kehui hän koiraansa, niin että Lippi jo aikoi potkaista kuoliaaksi pystykuonon buldoggin, joka rähisi koirien joukossa, kuten sen isäntä ihmisten. Uutta pyssyänsä tulokas niinikään tahtoi korottaa pitäjän vanhojen maineikkaiden kiväärien tasalle. Hän vakuutti luotinsa menevän kolmen paksun puuseinän lävitse. Kauniston herra kirosi ja ehdotti, että heti paikalla suoritettaisiin koe. Vanhaa patruunaa vaivasi vävypojan läsnäolo ja riippuvainen suhde, jossa hän tähän oli. Hän oli vakuutettu, että vävypojan kuula pysähtyisi ensimmäiseen seinään. Hän olisi tahtonut sen nähdä ja nauraa. Ammuskeleminen hiljaisessa yössä olisi tietenkin ollut samaa kuin hirvien karkottaminen. Kauniston herra oli kuitenkin niin ärtynyt, että hän olisi uhrannut hirvet, kunhan olisi voinut perin pohjin masentaa tyttärensä miehen. Lippi täytti täyttämistään vanhan ystävänsä lasia ja kierteli ärsyttävästi, pää kallellaan, naapuripitäjän suurta perijää.
— Hirvet on yksi asia, sanoi hän. — Ilman hirviä ei ole metsää. Ajatella nyt viidakkoa, jonka läpi eivät kaksitoistahaaraiset koskaan ole rähmineet! Hirvet ovat siis yksi asia. Toinen asia ovat miehet. He hikoilevat leipää… ja tottelevat… ja käyvät kirkossa. Miehet ovat siis myöskin yksi asia. Kolmas asia ovat herrat. He eivät tee työtä eivätkä kehrää. Laulavat ja metsästävät. He ovat siis hekin asia, ja tärkeä asia. Mutta mikä on se limainen olio, joka ei ole hirvi eikä mies eikä herra? Se on epäsikiö, se on… etana?
Kauniston herra pani riemuissaan käsivartensa Lipin kaulaan ja he tepastelivat nauraen pahnoissa vävypojan edessä.