"Täällä. Halusin hakata puita."
"Anna olla. Onhan siihen aikaa. Tule tänne!"
"Olkoon menneeksi. Minä tulen!"
Mutta hän ei tullut paikalla; ja astuessaan keittiöön virkkoi hän taloudellisella äänellä: "Meidän pitää pyytää Nikolain tuomaan meille puita. Niitä on vaan vähä jälellä. Näettekös, äiti, miten virkeältä Pavel näyttää? Hallitus lihoittaa kapinallisia, siihen sijaan että heitä rankaisisi."
Äiti nauroi. Sydämensä virtasi yhä riemun runsautta; hän oli aivan pyörällä päästään. Mutta jokin varovaisuuden halu pani hänet toivomaan nähdä poikansa vakavana taas, kuten ennen. Hän halusi että tämä hänen ensi ilonsa elämässänsä jäisi ikuiseksi ajaksi hänen sydämeensä, ja eläisi siinä yhtä voimakkaana kuin oli tullutkin. Ja vartioidaksensa onneansa vähenemästä, kiirehti hän sitä salaamaan, samoin kuin metsäeläjä ehättää salaamaan harvinaista lintua, joka on joutunut hänen käsiinsä.
"Nauttikaamme päivällistä! Pasha, etkö sinä ole syönyt mitään?" kysyi hän hätäisellä kiireellä.
"En. Sain eilen kuulla että minut vapautettaisiin enkä voinut sen tähden syödä mitään tänään."
"Ensimäinen henkilö, jonka täällä näin, oli Sizov", jatkoi Pavel Andreille. "Hän näki vilahduksen minusta ja tuli toiselle puolen katua tervehtimään minua. Sanoin että hänen pitäisi olla varovaisempi nyt, koska minä olin vaarallinen mies, poliisin tarkastuksen alainen. Mutta hän virkkoi: 'Vielä mitä!' ja olisittepa kuulleet hänen kyselevän sisarensa poikaa. 'Käyttäytyikö Fedja kauniisti vankilassa?' Halusin tietää mitä se kauniisti käyttäytyminen vankilassa merkitsi ja hän vastasi: 'Jutteliko hän jotakin sopimatonta tovereistansa, joka olisi voinut heitä vahingoittaa?' Ja kun sanoin hänelle että Fedja oli rehellinen ja viisas nuorukainen, vastasi hän partaansa silitellen ylpeästi: 'Meillä, Sizoveilla, ei ole mitään roskaväkeä suvussamme."
Kevät läheni suurin askelin; lumi suli, paljastaen tehtaan piipuista lähteneen mudan ja noen. Mutaa, mutaa! Mihin ikinä kyläläiset katsoivat — mutaa! Joka päivä enemmän mutaa. Koko kylä näytti pesemättömältä ja puetulta rääsyihin ja riekaleihin. Päivän kuluessa tippui vettä yksitoikkoisesti räystäiltä ja kostea höyry kihisi harmaiden talojen seinistä. Öisin kimeltelivät vaaleahkot jääkynttilät kaikkialla epämääräisinä räystäikkö-piiruina. Aurinko ilmaantui yhä useammin ja purot alkoivat nurista estelevästi, virratessansa suohon. Puolen päivän seudussa kaikuivat kevätlaulut väristen ja hyväillen kaikkialla kylässä.
He valmistelivat Vapunpäivän viettoa. Lehtisiä ilmaantui tehtaalle selittäen tämän juhlapäivän tärkeyttä, ja yksin nuorukaiset, joihin julistukset eivät olleet vaikuttaneet, virkkoivat: "Niin, meidän tulee järjestää juhlapäivä!"