"En ymmärrä sinua."
"Jos opettajia epäillään kiellettyjen kirjojen jakajiksi, luuletko että heitä ei panna vankeuteen?"
"Mikä omituinen mies sinä olet!" virkkoi Rybin hymyillen, pyyhkien kättä polveensa. "Kuka epäilisi minua, mushikkaa, sellaisista toimista? Mistä lähtee lentokirjat? Valistuneilta, tietysti ja he saavat niistä vastata."
Äiti tunsi ettei Pavel käsittänyt Rybiniä, ja hän huomasi kuinka hänen katseensa jo muuttui — joka oli suuttumisen merkki. Sentähden sekaantui hän keskusteluun varovaisella pehmeällä äänellä: "Mihail Ivanovitch haluaa järjestää kaikki niin, että hän saapi edelleen jatkaa työtään valistuksen eteen, ja että toisten pitää kärsiä siitä rangaistus."
"Aivan niin!" virkkoi Rybin, pyyhkien partaansa.
"Äiti", kysyi Pavel kuivasti, "otaksutaan että esim. Andrei tekee jotakin selkäni takana, ja minut pantaisiin siitä syystä vankeuteen, mitä sanoisit siitä?"
Äiti säpsähti, katsoi poikaansa hämillään ja virkkoi, pudistaen päätään kieltävästi: "Mitä, olisiko mahdollista menetellä sillä tavoin toveria kohtaan?"
"Aha! Niin!" venytti Rybin. "Minä ymmärrän, Pavel." Ja koomillisella liikkeellä äitiä kohti, jatkoi hän:
"Tämä on arkaluontoinen asia, äiti." Ja kääntyen Pavelin puoleen, lausui hän tuomarin ääntä matkien: "Ajatuksesi tästä asiasta ovat hyvin viheriäisiä, toveri. Salatussa työssä ei ole mitään kunniaa. Ajattele! Ensinnä he panevat vankeuteen henkilöitä, joilta he löytävät kirjoja, eikä opettajia. Se on numero yksi! Toiseksi, vaikkapa opettajat antavat kansalle ainoastaan laillisia kirjoja lukea, tiedät, että ne sisältävät kiellettyjä asioita yhtä hyvin kuin laittomat kirjat, ne vaan ovat puetut eri kielenmuotoon; totuudet ovat niissä harvemmat. Tämä on numero kaksi. Haluan sanoa, että opettajat tahtovat samaa kuin minäkin: he vaan kulkevat syrjäteitä, jota vastoin minä kuljen leveää maantietä. Ja kolmanneksi, veli, mitä on minulla niiden kanssa tekemistä? Kuinka saatan minä, jalkapatikassa kulkija kehittää ystävyyttä hevosenseljässä ajajan kanssa? Toista mushikkaa kohtaan en mahdollisesti niin menettelisi; mutta nämä, joista toinen on pappi, toinen maatilan omistajan tytär, miksi he tahtovat valistaa kansaa, sitä en ymmärrä. Heidän ihanteensa ovat hallituksen miesten, enkä minä niitä ymmärrä. Mitä itse teen, sen ymmärrän, mutta mihin he pyrkivät, en voi sanoa. Tuhansia vuosia ovat he pysytelleet herrojensa asianajajina ja ovat ryöstäneet ja nylkeneet mushikan nahkan; ja äkkiä heräävät he ja haluavat avata talonpoikain silmät. En ole mies mistään satukirjasta, veli, ja tämä kuuluu aivan sadun tapaiselta. Senpä vuoksi en voi kiinnittää huomiotani heihin. Herrojen keinot tuntuvat minusta vierailta."
"Löytyy sellaisia herroja", virkkoi äiti, muistellen mielessään joitakin tunnettuja kasvoja, "jotka kuolevat kansan tähden, ja antavat kiusata itseänsä koko ikänsä vankeudessa."