"Lakkauttakaa laulu, vääpeli Krainov!"
Äiti hoiperteli tangon palasten luo, jotka upseeri oli heittänyt loitommalle, ja noukki ne maasta uudelleen.
"Pistäkää kapulat heidän suuhunsa."
Laulu alkoi kuulua epäselvemmästi, värähtelevästi, tukehtuvasti. Joku pyöräytti äitiä hartioista virkkaen:
"Menkää, menkää! Katu tyhjäksi!"
Kymmenen askelta tuonnenpana näki äiti uudelleen tiheän parven ihmisiä. He huutelivat, melusivat ja viheltelivät, painuessaan katua alas päin.
"Menetkös sinä pirulta riivattu!" äyskäsi äidille eräs nuori sotilas, jolla oli isot viikset. Hän tuuppi ja tyrkki häntä kunnes oli saanut hänet kyydityksi sivukäytävälle. Äiti kulki pois nojaten lipputankoon. Hän asteli nopeasti ja keveästi, mutta säärensä olivat koukussa. Jottei kaatuisi tuki hän käyntiänsä seiniin ja aitoihin. Pian marssi hän jälkijoukkueen rinnalla, ja katsahtaen taakseen näki hän sotilaat kadun päässä ohkaisena ketjuna, katkaisten kulun torille, joka oli tyhjä. Edessä, alempana kadulla, näytti enemmän harmaata väkeä liikkuvan työväkeä kohti. Hän tahtoi kääntyä takaisin, mutta meni kuitenkin tahdottomana eteenpäin, ja joutui kapealle, tyhjälle syrjäkadulle, jonne hän kääntyi. Hän pysähtyi ja kuunteli, huoaten vaivaloisesti. Jossakin etempänä kuului melua ja hälinää. Hän läksi jatkamaan matkaansa.
Äidin ääni
Sivukatu kääntyi jyrkästi vasemmalle, ja kulman takana näki äiti tiheän, laajan kansajoukon. Joku ääni puheli kovaa ja varmasti:
"Katsokaa heitä. Sotilaat lähestyvät heitä, ja he seisovat heidän edessänsä ilman pelkoa!"