"Ajatelkaa Pasha Vlasovia!"
"Entäpä vähävenäläistä!"
"Joka seisoi kädet seläntakana ja lauloi hymyillen."
"Rakkaani! Omaiseni!" huusi äiti, työntyen väkijoukkoon, joka kunnioituksella väistyi hänen tieltänsä. Joku nauroi: "Katsokaa häntä, hänellä on lippu kädessä."
"Pidä suusi!" virkkoi toinen mies kuivasti.
Äiti levitti sylensä ja huusi:
"Kuulkaa, kuulkaa Kristuksen tähden! Te olette kaikki rakkaita ja hyviä ihmisiä. Avatkaa sydämenne. Katsokaa eteenne ilman pelkoa, ilman kauhua. Lapsemme lähtevät maailmalle. Lapsemme, oma veremme on uhrautumassa totuudelle; rehellisyys sydämessä he avaavat sulkuja uusille teille — suorille, leveille teille, kaikkia varten. Kaikkein teidän tähtenne, teidän pienokaisten tähden, ovat he antaneet elämänsä pyhälle ja kalliille tehtävälle. He hakevat aurinkoa uudelle päivälle, joka on loistava aina kirkkaana. He haluavat uutta elämää, elämää oikeudelle ja totuudelle, kaikkien hyväksi."
Sydämensä oli repaleina, rintansa ahdistuksessa ja kurkkunsa kuumana ja kuivana. Hän näki että he kuuntelivat hänen sanojansa. Hiljaisuus vallitsi. Hän tunsi että he jäivät miettimään, ympäröidessään hänet tiukasti; ja halu kasvoi hänessä saada nuo väkijoukot seuraamaan hänen poikaansa, seuraamaan Andreita, seuraamaan niitä, jotka olivat joutuneet sotilasten käsiin, kaikkia niitä, jotka työskentelivät aivan yksin, jotka elivät unohdettua elämää.
"Lapsemme kulkevat elämään onnea kohti. He menivät kaikkein puolesta — koko kansan tähden, koko maailman tähden, kaiken työkansan takia he menivät! Sentähden, älkää erkaantuko heistä, älkää hyljätkö heitä, älkää uhratko heitä, älkää jättäkö lapsianne yksin tietä polkemaan — he menivät juuri näyttämään teille kaikille tietä totuuteen, että te kaikki kävisitte sille tielle! He ovat edistäneet totuutta; se palaa heissä; he antavat elämänsä sen takia. Uskokaa heitä!"
Äänensä sortui, hän horjahti, voimansa oli lopussa. Joku tuki häntä käsivarresta.