"Hän on vankilassa", huokasi äiti.
"Taasen vankilassa? Luulen että hän pitää siitä".
Ignati lakkasi hyrisemästä, ja Jakob otti sauvan äidin kädestä, virkkoen: "Istukaa tähän, pikku äitiseni."
"Niin, miksi ette istu alas?" Rybin tarkoitti myös Sofiaa.
Hän istui alas kaatuneelle pölkylle, tarkastaen Rybinia totisesti ja tarkkaavasti.
"Milloinka he hänet kaappasivat?" kysyi Rybin, istuen alas vastapäätä äitiä, päätänsä huojuttaen. "Teillä on paha onni, Nilovna."
"En ole tottunut siihen, mutta nähtävästi en voi sitä auttaa."
"Mitäpä muuta. Mutta kertokaa jo koko tapaus."
Jefim kantoi kannullisen maitoa, otti kupin pöydältä, virutti sen vedellä ja täytettyänsä sen maidolla, ojensi pöydän ylitse Sofialle. Hän liikkui melutta, kuunnellen äidin lyhykäistä kertomusta. Kun äiti oli lopettanut, olivat kaikki ääneti hetkisen, katsellen toinen toisiinsa. Ignati, joka istui pöydässä, piirsi kuvan kynnellänsä pöytään. Jefim seisoi Rybinin takana, nojaten kyynäspäitänsä hänen olkapäähänsä. Jakob nojasi puunrunkoa vasten, kädet ristissä rinnan yli ja pää painuksissa. Sofia tarkasteli talonpoikia silmänurkistaan.
"Niin", venytti Rybin synkkänä. "Tämä on heidän mieluinen menettelytapansa — käydä avonaisesti ihmisten kimppuun!"