Puut pelmahtivat korkeaan lieskaan; koko ympäristö särisi ja vavahteli; savun sekaiset varjot hyökkäsivät metsään peloissaan. Ignatin pyöreät kasvot loistivat tulen takaa. Lieskat alenivat ja ilma alkoi haista savulta. Uudelleen näyttivät tuuheat puut vetäytyvän tummina aivan kokon ympärille, kuunnellen jännittävällä huomiolla kipeän miehen puhetta.
"Mutta rikoksen todistajana saatan vielä hyödyttää ihmisiä. Katsokaa minua! Olen kahdenkymmenen kahdeksan vuoden vanha, ja olen jo kuolemaisillani. Noin kymmenen vuotta sitte saatoin nostaa viisi sataa paunaa hartioilleni ihan kevyesti. Sellaisilla voimilla luulin näkeväni ainakin seitsemänkymmentä vuotta, vaipumatta hautaan, ja minä elin vain kymmenen vuotta kun loppuni jo koitui. Isännät ovat ryövänneet minut; he ovat repineet neljäkymmentä vuotta pois elämästäni; he ovat varastaneet neljäkymmentä vuotta minulta."
"Tämä on hänen laulunsa", virkkoi Rybin synkästi.
Pöydän ääressä alkoi kipeä mies puhua uudelleen:
"He hävittävät ihmiselämää työllä. Minkätähden? He ryöstävät ihmisiltä heidän elämänsä. Minkätähden, kysyn vieläkin? Mestarini — hävitin elämäni kangastehtaassa, Nesidovissa — mestarini lahjoitti eräälle primadonnalle kultaisen pesuastian. Kaikki hänen pesuvehkeensä olivat kullasta. Tämä pesuastia sisältää sydänvereni, koko elämäni. Siihen meni minun terveyteni. Mies tappoi minut työllä, tyydyttääksensä rouvaansa verelläni. Hän osti hänelle kultaisen pesuastian minun verelläni."
"Minua paleltaa", virkkoi sairas mies. Jakob auttoi häntä nousemaan ja vei hänet kokon äärelle.
Kokko paloi nyt tasaisesti ja leimuavin liekein ja naamattomat varjot väijyivät sitä syrjästä. Soveli istui hirsipölkylle, ojentaen kuivat, läpikuultavat kätensä valkeaa kohti, yskien. Äiti kuunteli, katseli ja kerran vielä välähti eteensä selvä ja valoinen tie, jota Pavel ja hänen toverinsa kulkivat.
Sofia alkoi kertoa yleismaailmallisesta taistelusta, jota kansat kävivät oikeuden saavuttamiseksi, Saksan talonpoikain kapinoista entisinä aikoina, irlantilaisten kurjuudesta, sekä Ranskan talonpoikain vallankumouksesta vapautensa tähden.
Metsässä, joka oli pukeutunut yön samettivaippaan, leimuavan kokon ääressä, kohosivat historialliset tapahtumat esille, toinen toisensa jälkeen, tapahtumat, jotka olivat järisyttäneet maailmaa; yksi kansakunta kerrallaan nousi maapallolla toinen toisensa jälkeen, kylpien verissään, nääntyneenä taistelusta; ja suurten sotilaiden nimiä mainittiin, jotka olivat kuolleet vapauden ja totuuden puolesta.
Sofian ääni näytti kaikuvan vienosti kaukaisesta menneisyydestä saakka. Se herätti toivoa, se kannatti luottamusta, ja pieni seura kuunteli hiljaksensa sen musiikkia, veljiensä suurta kertomusta hengessään. He katselivat naisen kalpeisiin kasvoihin ja hymyilivät vastineeksi hänen harmaiden silmiensä hymyyn. Heille alkoivat selvitä syyt kaikkien kansakuntien sotiin maan päällä — loppumaton taistelu vapaudeksi ja yhdenvertaisuudeksi — tuli elävämmäksi ja muuttui pyhemmäksi heidän silmissään. He näkivät toiveensa ja ajatuksensa loitompana, peitettyinä tummalla menneisyyden verisellä esiripulla, keskellä vieraita kansoja. Ja sisällisesti, sekä mielessään että sydämessään, tulivat he yhdistetyiksi tähän maailmaan, nähden siinä ystäviä, jotka olivat päättäneet saada oikeuden valtaan maan päällä ja olivat maksaneet vapautuksensa mittaamattomilla kärsimyksillä, vuodattaen kokonaisia verivirtoja omaa vertansa.