"Suokaa minulle anteeksi. En tee sitä enää toiste."
Äidin täytyi purskahtaa nauruun, ja muutaman minuutin kuluttua kaikki kolme juttelivat vilkkaasti äidin matkasta metsäkylään.
Poliisi ja talonpoika
Seuraavana päivänä varhain aamulla istui äiti postikärryillä, ajaa retuuttaen syksysateen huuhtomaa tietä myöten.
Iltapäivällä saapui hän viluissaan Nikolskin kylään. Hän meni ravintolaan ja pyysi teetä. Asetettuansa raskaan kapsäkkinsä penkin alle, lähellä ikkunaa, katsahti hän avonaiselle torille, jota peitti kellastunut, tallattu ruoho, ja kaupungintalolle, joka oli vanha ja jyrkkäkattoinen. Siat tonkivat torilla ja raatihuoneen rappusilla istui rohkean näköinen, ohutpartainen talonpoika, piippua poltellen.
Eräs tyttö tuli huoneeseen. Lyhyt, keltainen palmikko valui hänen niskaansa ja kasvonsa olivat pyöreät ja lempeät. Asettaen lautasia ja astioita pöydälle, virkkoi hän vilkkaasti:
"He ovat juuri saaneet varkaan kiinni. He kuljettavat häntä tänne."
"Todellakin? Mimmoisen varkaan?"
"En tiedä. Kuulin vaan että ovat hänet vanginneet. Raatihuoneen vahtimies juoksi poliisipäällikön luokse huutaen: 'He ovat hänet vanginneet. He tuovat häntä tänne.'"
Äiti katsahti ulos ikkunasta. Hän työnsi kapsäkkiänsä syvemmä penkin alle ja riensi ovelle, kohottaen ison liinan syvälle kasvojensa ylitse. Torin keskustalla asteli Rybin, kädet sidottuina selän taakse ja poliisi molemmilla puolin. Portailla seisoi väkeä äänetönnä.