"Todella?" kuului Nikolain ääni toisesta huoneesta.
"Niin, aivan todella! Ja huhutaan aivan yleisesti, että tuomio on jo langetettu."
Äiti ei voinut kuvailla mielessään mimmoista se oikeudenkäynti tulisi olemaan, ja kuinka tuomarit käyttäytyisivät Pavelia kohtaan. Epätoivon ja neuvottomuuden pilvien ympäröiminä eli hän tuskaisten odotusten vallassa päivän ja seuraavan päivän vielä: mutta kolmantena päivänä tuli Sasha ja virkkoi Nikolaille:
"Kaikki on valmista tunnin sisällä!"
"Kaikki valmista? Niin pian?" Hän oli ihan hämmästynyt.
"Miksi ei kaikki olisi kunnossa? Ainoa, mikä minulla oli tehtävänä, oli hakea piilopaikka ja vaatteet Rybinille. Kaiken muun otti Godun toimekseen. Rybin tarvitsee kulkea vaan yhden vartiaston ohitse kaupungissa, Vyesovshchikov kohtaa hänet kadulla, kaikki on sovittu edeltäpäin, tietysti. Hän heittää päällystakin hänen päälleen, antaa hänelle hatun, ja näyttää hänelle tietä. Minä odotan häntä, muutan hänen vaatteensa ja johdan hänet pois kaupungista."
"Minä menen vankilan luo", virkkoi äiti äkkiä.
"Miksi?" kysyi Sasha.
"Rakkaani!" huudahti äiti, puristaen Sashaa povelleen väristen. "Ota minut; minä en häiritse sinua; mutta en usko että pakeneminen on mahdollinen."
"Voihan hän tulla."