"Minut vangitaan heti. Se ei ole tarpeellista."
"Puhukaa nopeammin, he tulevat!"
"Menkää liittymään rehellisiin ihmisiin. Älkää alistuko toverit, älkää! Älkää kumartako väkevämmän voimaa. Herätkää, koko työkansa! te olette elämän herroja! Kaikki elävät teidän työstänne ja ainoastaan työtänne varten avaavat he siteitänne. Teillä ei ole muita ystäviä kuin omat itsenne!"
"Pois tieltä! Hajotkaa!" kuuluivat santarmien huudot yhä lähempää ja lähempää.
"Onko tässä kaikki mitä teillä on kapsäkissänne?" kuiskasi joku.
"Ottakaa se! Ottakaa kaikki!" virkkoi äiti.
"Poikani sanat ovat työmiehen rehellisimmät sanat, lahjomattoman sielun sanat. Ottakaa ne vastaan avoimin sydämin ja hoivatkaa niitä; ne antaa teille voimia ymmärtämään kaikkea ja taistelemaan kaikkea vastaan totuuden tähden, ihmiskunnan vapauden tähden."
Äiti sai iskun rintaansa; hän horjahti ja kaatui penkille. Santarmien nyrkit olivat ojona väkijoukon ylitse, ja tarttuen kauluksiin ja hartioihin, työnsivät heitä syrjään, viskoen hattuja samalla. Kaikki alkoi vilistä ja musteta äidin silmissä.
Iso santarmi tarttui hänen kaulukseensa kiinni punaisella kädellänsä ja kuristi häntä.
"Suus' kiinni!"