"Niin."
Tuuli tuiskusi seinää vasten ja heiluri merkitsi tasaisesti kuluvia sekunteja.
"Hm!" virkkoi vähävenäläinen hetken päästä. "Tästä on leikki kaukana."
Äiti kätki päänsä tyynyyn ja itki kuulumattomasti.
Aamusella näytti Andrew hänen mielestään lyhyemmältä ja miellyttävämmältä. Mutta poikansa näytti pitkältä, suoralta ja laihalta kuten ennenkin. Hän oli aina kutsunut vähävenäläistä Andrew Stepanovichiksi, muodollisuuden vuoksi, mutta nyt sanoi hän äkkiä ehdottomasti ja tietämättänsä:
"Kuules, Andriasha, sinun pitäisi saada saappaasi korjatuiksi. Sinä pian aikaa vilustut."
"Maksupäivänä, äiti", virkkoi hän hymyillen, "ostan itselleni uudet saappaat." Sitte, äkkiä asettaen pitkän kätensä hänen hartiallensa, lisäsi hän: "Tiedäthän, että olet minun oikea äitini. Mutta sinä et tahdo tunnustaa sitä ihmisille siksi, että olen niin ruma."
Äiti taputti häntä kädelle puhumatta. Hän olisi halunnut sanoa paljon suloisia asioita; mutta hänen sydäntänsä kouristi sääli, eivätkä sanat lähteneet hänen huuliltaan.
Kylässä puhuttiin sosialisteista, jotka jakelivat sinisellä musteella painettuja lehtisiä. Näissä lentolehtisissä kerrottiin hyvin terävin sanoin tehtaanoloja, samoin kuin lakoista Pietarissa ja Etelä-Venäjällä; ja työmiehiä pyydettiin yhtymään taisteluun valvomaan omia etujansa.
Vakavat ihmiset, jotka ansaitsivat hyvää palkkaa, suuttuivat kauheasti, luettuansa näitä lippuja, ja virkkoivat uhkaavasti: "Kapinan levittäjiä! Sellaisesta toimesta heidän sietäisi saada naamansa mustiksi."