— Minulla on haikea nälkä, — sanoi toverini mahorkasta paperitöllöä käärien.

— Mitähän saisi tänään syödä ja missä?

Se oli arvoitus!

* * * * *

Tähän lopetti kertoja — naapurini erään sairashuoneen kopissa — kertomuksensa ja lisäsi:

— Siinä kaikki. Meistä tuli hyvät ystävät sen sotamiehen kanssa ja me saavuimme yhdessä Karssin alueelle. Hän oli hyväntahtoinen ja paljon kokenut poika, tyypikäs paljasjalka-kulkuri. Minä kunnioitin häntä. Vähään-Aasiaan asti kulimme yhdessä, siellä sitte hävisimme toisistamme.

— Muistatteko koskaan nikkaria? — kysyin minä.

— Kuten näette tai — kuten kuulitte…

— Ja miltä tuntuu?

Hän naurahti.