hoilotti Luka täyttä kurkkua ja vääristeli naamaansa Gomosovin nenän alla. Sotamies vingutti pilliään, minkä jaksoi aivan hänen korvaansa.
— No, alkakaa mennä… ota kädestä kiinni! huusi päällikkö nauruun menehtymäisillään. Aseman rapuilla istui hänen vaimonsa ruumistaan heiluttaen puoleen ja toiseen ja huusi tukahtumaisillaan:
— Motja… riittää… ah, läkähdyn!
Vaan meteli jatkui.
— Eläköön nuori pari! — komensi Matvei Petrovitsh, kun Gomosov läksi liikkeelle. Ja kaikki neljä päästivät räikeän äläkän.
Arina kulki Gomosovin perästä pää pystyssä, suu auki ja kädet sivuilla riippuen. Tylsät silmät katselivat eteenpäin, mutta tuskin mitään nähden.
— Motja, käske suutelemaan, ha, ha, haa!
Raakaa melua jatkui vielä hyvän aikaa. Viimein poikkesi Gomosov asemarakennuksen taa. Arina jäi pihalle kiusaajiensa käsiin, jotka huusivat, kirkuivat hänen korviinsa ja hyppivät ympärillä hillittömän riemun pyörteessä kuin mielettömät. Arina seisoi keskellä jäykin kasvoin, avuttomana, likaisena, sääliä herättävänä…
— Aviomies pötki tiehensä eikä ottanut vaimoaan! — huusi Matvei
Jegorovitsh vaimolleen ja nauroi pakahtuakseen.
Arina käänsi hänelle päänsä ja läksi menemään arolle päin naurun, kirkunan ja melun seuratessa takana.