— Riittää, antakaa olla! — huusi Sofja Ivanovna. Ruuanlaittoon pitää joutua!
Vaan Arina kulki arolle, sinne mistä kaukaa siinsi viljapeltojen keltainen lakeus. Hiljaa kulki hän kuin syviin mietteisiin vaipuneena.
— Miten, miten se oli? — kyseli Matvei Jegorovitsh jälestäpäin vehkeen osanottajilta, kun nämä toisilleen selittivät yksityiskohtia Arinan ja Gomosovin käytöksestä. Ja kaikki nauraa röhöttivät. Vaan Nikolai Petrovitshin mielestä asian ansaitsi muistaa viisaalla mietelmällä.
"On nauraminen paikallaan
Jos hassulle vain nauretaan…"
sanoi hän Sofja Ivanovnalle, mutta lisäsi rajoittavasti:
— Paljo nauraminen on kuitenkin vahingollista.
* * * * *
Sinä päivänä naurettiin asemalla paljon, mutta syötiin vähän, sillä Arinaa ei kuulunut ruokaa valmistamaan. Sen sai laittaa päällikön vaimo itse. Kehno ateria ei kuitenkaan vienyt hyvää mielialaa. Gomosovia ei näkynyt liikkeellä ennen hänen vahtivuoroaan, mutta kun hän sitte ilmestyi näkyviin, sai hän kutsun asemapäällikön konttoriin, missä Nikolai Petrovitsh Lukan ja Matvei Jegorovitshin nauraessa, alkoi kysellä Gomosovista, miten tämä oli "armastellut" kaunotartaan.
— Omituisuuteensa nähden se oli ensimäisen numeron syntiinlankeemus, — sanoi Nikolai Petrovitsh asemapäällikölle.
— Syntiinlankeemus se oli, — säesti juro vaihdemies jäykästi hymähtäen. Hän käsitti, että jos hän osaa kertoa asiasta ivallisesti, niin hänelle nauretaan sen vähemmän. Ja hän kertoi: