Hän aikoi lisätä vielä jotain, mutta yskänpuuska esti sen ja pidellen vapisevin käsin puusta hän ryki suu selällään kauan ja kovasti, että hyppimään pani ja päätä täytyi heiluttaa.
Harajalka tuijotti tämän surkastuneihin kasvoihin jotka kuun valossa näyttivät viheriänkeltaisilta.
— Kaikkihan sinä metsänpeikotkin saat säikkymään, — sanoi hän viimein synkästi.
Vaan kun Hinterä oli rykimisen lopettanut, ja nostanut päänsä pystyyn ja saanut henkeä sisäänsä, sanoi hän toiselle:
— Levätään velikulta, en jaksa…
Ja he istuutuivat kostealle mättäälle.
Harajalka kierrälsi töllötupakan, pani sen palamaan ja alkoi verkkaan:
— Jos olisi kotona edes jotain syötävää, niin voisihan tästä kääntyä sinnekin…
— Voisi kyllä… — nyökäytti Hinterä päätään.
Harajalka katsahti häneen kierosti ja jatkoi: