Hetken vaiti oltuaan virkkoi toverini äänellä, joka todisti hänen olevan ajatustensa herran.
— Elämässä ei ole mitään sen tärkeämpää eikä huomattavampaa kuin ihmisten tointen motiivit… Eikö totta?
Nyökäytin päätäni.
— Te siis myönnätte! No käydään sitte puhumaan suoraan… älkää jättäkö käyttämättä tilaisuutta saada puhua suoraan, niin kauan kuin olette nuori!…
— Kumma mies! — ajattelin ja innostuneena hänen sanoistaan kysyin hymähtäen:
— Näinkö yht'äkkiä! Ja mistä puhuisimme!
— Mitäs vitkailuistakaan, kun yhdellä hyppäyksellä pääsee perille! — vastasi hän elävästi ja katsahtaen kasvoihini lisäsi vanhan toverin tuttavallisuudella:
— Puhutaan kirjallisuuden tarkoituksesta.
— Samahan tuo on… vaikka minusta on ehkä sentään myöhäistä…
— Oo! Ei ole teille myöhäistä!…