"Paljoko jo olet myynyt?" kysäsee Artem ja potkasee samassa koko tavaravaraston rapakkoon. Keltaiset, rasvaiset, höyryävät läskipannukakut kierivät katukiville samalla kun Darja taistelunhaluisena asettuu hyökkäysasentoon sekä kiljuu vimmatusti:
"Sinä senkin marakatti, sinä hävytön ryöväri! Että tuollaisiakin pitää löytyä maailmalle rasitukseksi, senkin astrakaanilainen kameeli!"
Nauretaan eukolle — sillä kaikkihan tietävät, että hän hyvinkin mielellään antaa Artemille anteeksi.
Mutta Artem jatkaa matkaansa samassa arvokkaassa, hitaassa tahdissa, etsien riitaa kaikkien kanssa, polkien ihmisten varpaille ja leveällä rinnallaan työntäen muut syrjään.
Mutta hänen edellään kiemurtelee notkeana kuin käärme varotushuuto:
"Artem tulee!"
Näistä sanoista kaikuu varotus sillekin, joka ne ensi kerran kuulee, ja hänkin antaa vaistomaisesti tietä Artemille ja tutkiskelee pelokkaalla uteliaisuudella tuon kauniin nuoren miehen mahtavaa vartaloa.
Nyt kohtasi Artem erään tuttavansa kujan kulkurien joukosta. He tervehtivät toisiansa ja Artem puristaa rautakourallaan kaverin kättä niin kovasti, että se rupeaa kivusta parkumaan ja sadattelemaan. Sitte painaa Artem suurella kädellään ystävänsä olkapäitä taikka jollain muulla tavalla laittaa sille jonkun tuskallisen kivun ja katselee sitte kaikessa rauhassa kuinka toinen vääntelee ja ähkii hänen käpälissään ja lopulta on aivan tukehtumaisillaan, niin että ainoastaan vaivalla saa kuiskatuksi: "Laske irti, kirottu roisto!" Mutta roisto on hellittämätön… Myöskin Kainin oli Artem usein saanut julmiin kouriinsa ja leikkinyt hänen kanssaan kuin lapsi turilaan kanssa.
"Artjuschkan hyökkäykseksi" sanottiin "jyrkkäyksessä" tätä jättiläisen omituista käytöstä. Sen kautta hankki hän itselleen koko joukon vihollisia, mutta ne kaikki yhteensä eivät kyenneet masentamaan hänen ääretöntä ruumiinvoimaansa, vaikka usein koettivatkin. Niinpä oli kerran seitsemän reipasta poikaa salaisesti liittoutunut koko kujan kanssa ja uhkarohkeasti ryhtyneet Artemia kurittamaan. Kaksi heistä sai sangen kalliisti sovittaa uhkayrityksensä, toiset olivat iloisia kun pääsivät kokeesta sinisillä silmänalustoilla. Erään toisen kerran hakivat kujasen kauppamiehet, jotka olivat sitä mieltä, että Artem oli heidän aviollisia oikeuksiansa loukannut, kaupungista kuuluisan voimaihmisen, erään teurastajarengin, joka oli useat kerrat voittanut ammattiatleetitkin sirkuksessa. Melkoista korvaussummaa vastaan sitoutui hän lyömään Artemin "puolikuoliaaksi", mutta kun he joutuivat kamppailuun, niin Artem, joka ei milloinkaan vetäytynyt pois kunniallisesta nyrkkitaistelusta, ei ainoastaan vääntänyt vastustajansa käsivartta sijoiltaan, mutta myöskin antoi hänelle mahaan semmoisen iskun, että tuo kurja raukka jäi tiedotonna makaamaan kiistakentälle. Tämmöiset tosi-asiat kohottivat yhä Artemin mainetta sekä lisäsivät tietenkin myös hänen vihollistensa lukua.
Hyökkäyksiään teki Artem kuten ennenkin — kun hän kerran oli päässyt vauhtiin, niin polki hän maahan kaikki, jotka vain tulivat hänen tiellensä. Mitä tunteita ne mahtoivatkaan olla, jotka tulivat ilmi tämmöisellä omituisella tavalla? Ehkä oli se kostoa, jota hän, kodin maaperästä irtireväisty maanviljelyksen poika harjotti kaupunkia ja sen elintapoja kohtaan; ehkä oli hänellä epäselvä tieto siitä, että kaupunki hänet turmelee tarttuvalla myrkyllään sekä sielullisesti että ruumiillisesti, ja että hän sen vuoksi koetti taistella tuota monivaiheista voimaa vastaan, joka piti häntä kahleissa. Hänen "rynnistyksensä" päättyivät tavallisesti poliisivartia-konttooriin, mutta myöskin siellä kohdeltiin häntä kohteliaammin kuin muita "jyrkkäyksen" asujamia etupäässä sen vuoksi kun tiedettiin, ett'ei hän ollut varas — pidettiin häntä liian tuhmana siihen ammattiin — kuin myöskin sen tähden, että hänen satumaisilla ruumiinvoimillaan, joita hän mielellään näytteli, oli myöskin poliisien joukossa ihailijoita. Tavallisesti katosi Artem semmoisten "rynnistysten" perästä johonkin kapakkaan, jossa sitte joku hänen ihailijattaristaan otti hänet huostaansa. Semmoisten esiintymisten perästä oli Artem aina synkkä sekä huonolla humoorilla, ja kasvoissaan oli villi, tuijottava, melkein idioottimainen ilme. Hänen paksu, rasvasta loistava ihailijattarensa huolehti paraansa mukaan hänestä aivan samalla tavalla kutu harvinaisen petoeläimen omistaja hoitelee sitä, mutta samalla tuntee pelkoa sen vaarallisten ominaisuuksien vuoksi.