"Mistä minä tiesin, että sinä rukoilit… sinä omituinen vekkuli!" vastasi Artem syyllisyytensä tuntevasti nauraen.
Mutta Kain tuskin kuuli hänen sanojansa. Hän heilutteli ruumistansa, viuhtoi käsillään ja puhui kuiskaamalla yhä vain suuressa mielenjännityksessä… ja hänen kuiskauksissaan ilmeni iloa, toivoa ja tuskaa sekä huolenpitoa ja ihmettelyä tuon silvotun Simsonin suhteen, joka makasi hänen edessään maassa.
"Nyt on minun aikani tullut…" huudahti hän, "minä yksin olen teidän luonanne… Kaikki ne toiset ovat jättäneet teidät pulaan, minä ainoastaan olen tullut… Tehän tulette taasen terveeksi, Artem? Eihän se ole niin vaarallista? Palaavathan vanhat voimat taasen teidän jäseniinne?"
"Aivan varmaan pääsen minä vielä kerran jaloilleni, älä yhtään pelkää. Ja sinua tulen minä suojelemaan niinkuin pientä lasta… siitä hyvästä kuin sinä olet tehnyt minulle."
Artem tunsi vähitellen tulevansa paremmaksi — jäsenissä ei enää niin särkenyt ja pääkin oli selvempi. Mitä tähän Kainiin tuli, täytyi hänen täst'edes puolustaa häntä toisia vastaan. Hänhän oli niin siivo ja avosydäminen, — kertoi suoraan elämästänsä. Ja ajatellessaan sitä hymyilikin hän — jo kauvan oli epämääräinen halu häntä vaivannut, ja nyt hän tiesi, mikä se oli.
"Tiedätkö mitä, Kain… Minä söisin, etköhän voisi minulle hankkia jotakin?"
Kain hyökkäsi pystyyn niin kiihkeästi, että oli vähällä lyödä päänsä venheen pohjaan. Hänen kasvonsa saivat itsetietoisen ja samalla kertaa lapsellisesti iloisen ilmeen — Artem tuo sadun jättiläinen pyysi häneltä, köyhältä Kain raukalta ruokaa.
"Kaikkea saatte, kaikkea, kaikkea! Olen jo siitä huolehtinut, se on jo valmista. Tiedänhän, että sairaana ollessa tarvitaan ruokaa… hm, tjaa! Olen pannut likoon kokonaisen ruplan, olen pitänyt huolen kaikesta!"
"Oivallisesti tehty… teemme sitte rätingit! Minä annan sinulle kymmenen ruplaa tästä yhdestä. Voinhan sen kyllä tehdä… ellei minulla itselläni ole rahaa, niin sanon ensimäiselle, jonka tapaan: 'anna minulle'… hän antaa…"
Artem hymyili hyvänsävyisesti, jolloin Kain tuli yhä iloisemmaksi, jopa hän oikein nauraa kihutti.