"Tiedänhän minä sen, sanokaa vain, mitä haluatte — minä teen kaikki, kaikki!"
"No, jos olet ystäväni, niin hiero minua hiukan paloviinalla! Ruualla ei ole niin kiirettä… mutta hieroa sinä voit… Osaathan sitä?"
"Osaan kyllä! Aivan yhtä hyvin kuin paras lääkäri!"
"Käännä minut kyljelleni ja hiero oikein kelpolailla, niin ehkä voin nousta ylös."
"Nousta ylös! Ah, ylös ette suinkaan voi nousta!"
"Minä näytän sinulle, että voin! En minä aio täällä enää yötä olla, sinä kurillinen vätys… Hiero sinä ja juokse sitte esikaupunkiin pasteijaleipojatar Mokjevnan luo… sano hauelle että minä tahtoisin tulla majailemaan hänen liiteriinsä… laittakoon hän olkivuoteen minulle… siellä on minulla mukava loikoilla siksi, kun tulen taasen terveeksi. Minä maksan sinulle kaikki, älä pelkää!"
"Minä uskon teitä!" sanoi Kain ja kasteli Artemin rintaa paloviinalla.
"Minä uskon teitä paremmin kuin itseäni… Ah, minähän tunnen teidät!"
"Oo, hiero vaan, hiero! Se tekee kipeätä, mutta se ei vahingoita. Hiero päälle vaan. Ota kiinni oikein lujasti! Aijai! Tästä, tästä", parkui Artem.
"Minä hyppään järveen teidän tähtenne, jos niin tarvitaan", sanoi Kain.
"Se tekee hyvää… siten juuri… Nyt olkapäitä! Lujasti… niin lujasti kuin vaan suinkin jaksat!… Ah, niitä roistoja! Miten jumalattomasti ne minua peittosivat. Ja luonnollisesti on naisväki syynä tähän kaikkeen… Ellei ämmää olisi ollut, niin olisin minä pysynyt selvänä… Ei olekaan hyvä kenenkään tulla maikailemaan, kun minä olen selvin päin."